Pages

LISÄÄ LOHTA!

26. kesäkuuta 2012


Lohi pääsi tällä kertaa äidin luomukasvimaan ensimmäisten uusien perunoiden ja pakastimen viimeisten viime vuotisten kantarellien kaveriksi lautaselle. Todella simppeliä - ja luonnollisesti hyvää. Ohje on jälleen summittainen - reilusti kahdelle tai sniiduillen neljällekin kaverille.

PAISTETTUA LOHTA,
KANTARELLIKASTIKE JA UUDET PERUNAT

Uudet perunat -
500g uutta perunaa
1,5l vettä
1tl suolaa
1 tillinvarsi

Pese ja hankaa uudet perunat kuorettomiksi. Kiehauta vesi ja lisää kuumaan veteen suolaa, tilli ja perunat. Keitä noin 20 minuuttia.

Kastike -
200g kantarelleja (pakaste tai säilyke käy hyvin)
2dl kuohukermaa
1 kevätsipuli varsineen
1 tl voita
1 rkl maissitärkkelystä
1 dl vettä
Suolaa, pippuria ja timjamia

Paista kantarellit pannulla voissa ja sekoita joukkoon pilkottu sipuli varsineen. Kaada joukkoon kerma, kiehauta ja suurusta tärkkelys-vesi -seoksella. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla.

Lohi -
150g lohta / ruokailija
Voita
Suolaa ja pippuria
(Seesamöljyä)

Kuumenna voi esimerkiksi parilapannussa ja paista ensin nahkapuolelta n. 7min ja vielä lihapuolelta n. 5 minuuttia. Lohi saa jäädä keskeltä hieman roseeksi. Kokoa annokset ja koristele timjamilla, pippurirouheella ja seesamöljyllä. Valmista tuli.

Viinilasissa oli oiva valkoviini. Juha Berglundin omistaman viinitilan, Château Carsinin, biodynaaminen L'etiquette Grise Cuvée Spéciale 2010. Tykkäsin kovasti.

CHILI-SAVUBURGERIT, PAAHDETUT VALKOSIPULIT JA GRILLIPOTUT

Juhannuspäivän eväät valmistuivat nopeasti grillissä. Savuisen aromin burgerit saivat itse savun lisäksi savujuustosta, joka taas toimii erinomaisesti chilin kanssa. Rinnalle grillaattin kokonaisia valkosipuleita ja uusia perunoita. Ohjeet ovat kahdelle hengelle.


PAAHDETUT VALKOSIPULIT
2 kokonaista valkosipulia
Oliiviöljyä
Foliota

Leikkaa valkosipuleiden yläosasta noin 1cm pois, lorauta sipulille öljyä ja kiedo folioon. Grillaa miedolla lämmöllä 20-30minuuttia.

GRILLIPOTUT -
10 keitettyä uutta perunaa
1 kevätsipuli
Suolaa ja pippuri
Oliiviöljyä

Grillaa nopeasti oliiviöljyssä (esimerkiksi muurikkapannulla) keitetyt perunat ja pilkottu kevätsipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.


CHILI-SAVUBURGERIT
Pihvit -
400g naudanjauhelihaa
2 rkl grillimausteseosta

Sekoita haluamasi mausteet tai valmis mausteseos jauhelihaan, muotoile pihvit ja grillaa kypsiksi. Tämä vaihe vie aikaa noin 15-20 minuuttia.

Burgerit - 
20cm pala ciabattaa tai muuta hyvää vaaleaa leipää
2 siivua savujuustoa, esimerkiksi Pirkka Leppäsavujuusto
4 siivua tuoretomaattia
4 siivua tuotekurkkua
Sweet chilikastiketta
Majoneesia
2 pitkää tikkua

Lämmitä halkaistut leivät grillissä ja aseta juustosiivut toisille puolikkaille. Kerrosta leivälle pihvit, kurkut, tomaatit ja kastikkeet, sulje kansileivällä ja keihästä koko komeus pitkällä tikulla. Kokoa annokset. Voilá!

Burgereiden kanssa tarjosin Espanjalaista laatupunkkua, Prado Rey DO Riberea del dueroa (2008)
. Kyseinen viini tuli vastaan uusimmassa Glorian Ruoka&Viini -lehdessä, missä Viiniopas-kirjan kirjoittaja Pekka Suorsa kehui Prado Reyn olevan naurettavan halpa laatuunsa nähden. Näin on. Suosittelen.

LOIMULOHI, GRILLATUT KESÄKASVIKSET JA TSATSIKI

24. kesäkuuta 2012

Juhannuksen eväät syntyivät hyvistä, yksinkertaisista raaka-aineista hyvin yksinkertaisin metodein. Käytössä oli puugrilli ja kaasuhella.

Juhannusaaton ilta oli Rääkkylässä tyyni ja lämmin, joten noin 45 minuutin mittainen lohen loimutus oli mainio ohjelmanumero. Hyvää viiniä lasi käteen ja grillikatokseen ihailemaan, kun punainen lohi muuttui pinnaltaan ensin kiiltäväksi ja sai lopulta kauniin rapsakan ruskean pinnan. Kaveriksi grillasin sekoituksen kasviksia ja kastikkeena toimi vanha kunnon tsatsiki.


LOIMULOHI
Viidelle juhannuksen juhlijalle

800g lohifile
Merisuolaa
1/2 L suolavettä
Loimutuslauta
Tilliä

Suolaa lohifile hyvissä ajoin kerroksella merisuolaa. Tee grilliin kunnon tulet - pikku hiilloksella ei tätä herkkua valmisteta. Viritä lohifile hyvin kostutetulle loimutuslaudalle (jonka näppärämpi kokki toki kasaa kokoon itsekin, mutta näitä myydään myös valmiina varmasti jossain. Itse hoidin laudan kostutuksen upottamalla sen tunniksi järveen). Aseta lohi lähelle liekkejä. Varaa viereen suolavesipullo ja valele lohta loimutuksen aikana useita kertoja. Kääntele lautaa tasaisen kypsyyden takaamiseksi ja noin 45 minuutin kuluttua kala on valmis tarjottavaksi. Koristele tillillä.

GRILLATUT KESÄKASVIKSET
10 keitettyä uutta perunaa
Nippu vihreää parsaa
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 kevätsipuli varsineen
1 paprika
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria

Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso sentin viipaleiksi ja suolaa. Halkaise paprika, poista siemenet ja viipaloi muutamaan osaan. Poista parsan kova tyviosa ja kuori varret kevyesti. Käytini puugrillin päällä olevaa muurikkapannua kasvisten paistoon. Valmistin ne erissä oliiviöljyssä, sillä kypsymisajat vaihtelevat. Parsat vaativat noin 5 minuutin grillausajan ja paprikat kypsyvät noin 2-3 minuutissa. Kesäkurspitsalle, perunoille sekä munakoisolle riittää reilun minuutin grillaus. Sekoita grillatut kasvikset ja mausta pippurilla.

TSATSIKI
2 dl luonnonjogurttia
1 raasettu kurkku
2 valkosipulin kynttä
1 tl vaaleaa balsamicoa
1 tl hunajaa

Raasta kurkku ja valuta siitä neste pois. Purista valkosipulinkynnet ja sekoita kaikki ainekset yhteen. (Tai oikaise ja osta valmis tsatsiki kaupasta.)

Loimulohen kanssa nautittiin Fernway Sauvignon Blancia (2011, Alkossa 9,50€). Toimi erinomaisesti.

MÖKKISALAATTI

20. kesäkuuta 2012


Parasta minkä tahansa grillatun kalan tai lihan kaverina on raikas ja helppo perunasalaatti, jota voi tuunata tilanteen, jääkaapin sisällön ja fiiliksen mukaan. Viikonloppuna sekoittelin tällaisen version salaatista anopin grillikanan, savulohen ja valkoviinin kaveriksi:


NOPEA SALAATTI UUSISTA PERUNOISTA
lisukkeeksi neljälle

10 pientä keitettyä uutta perunaa
1 nippu villirucolaa
1 kevätsipuli varsineen
2 rkl kapriksia
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja

Anna perinoiden jäähtyä hetki ja halkaise ne sitten puoliksi. Halkaise tomaatitkin, pilko sipuli varsineen ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kastikkeeseen -
1/2 dl basilika-oliiviöljyä
2 rkl tuoreen sitruunan mehua
1 tl dijon sinappia
Suolaa & mustapippuria

Sekoita ainekset, maistele ja kaada salaatin joukkoon. Kääntele salaatti hyvin ja tarjoile.

TASTE OF HELSINKI

17. kesäkuuta 2012

Liput loppuunmyytyyn perjantai-iltaan sattuivat tulemaan arpajaisvoittona Maikkarilta, joten sisäänpääsyyn ei tarvinnut erikseen sijoittaa. Suoraan toimistolta portille, portilta valuutanvaihdon ja Riedelin viinilasivuokrauksen jälkeen heti ensimmäiselle teltalle herkuttelemaan. Itse valitsin Juuren ja K asteli Toscaniniin.

Etsimme kädet täynnä Vitello Tonnatoa (Toscanini) ja Kylmää savusärkikeittoa kurkkutartarilla (Juuri) paikkaa mihin istahtaa - koko alueella oli vain kourallinen istuinpaikkoja. Onneksi aurinko hemmotteli ja saatoin heittää kaulahuivin nurmelle viltiksi. Alkupalat maistuivat kyllä. Varsinkin Juuren keitto suli suuhun ja toimi erinomaisesti viereisestä kojusta noutamani australialaisen viognierin kanssa. Vähän tunnelmaa latisti muoviset aterimet ja onnistuin saamaan kunnon palkeenkielen huuleeni terävästä lusikasta. Ehkä ensi kerralla saa vuokrata myös oikeat aterimet?

K hävisi heti alkuruoan jälkeen Kukon artesaanioluiden tastingiin. Sillä lailla. Pyörin hetken kojujen välissä ja palasin takaisin nurmikolle Funky Wine Importsista nappaamani roseviinin kanssa odottelemaan.

Pääruoan hain Farangista. Rapeaa possua ja palmusokerikaramellia halusi muutama muukin, sillä tähän telttaan sai jonottaa kauan. Mutta possu oli täysin sen arvoista! K haki samaan aikaan Hevosen fileetä raparperin kera ravintola C:stä, mutta annos hävisi kyllä possulle mennen tullen. Olisin voinut hakea saman tien toisen annoksen porsasta ja ottaa vielä kyytipojaksi houkuttelevat Vihersimpukat Nahm Jim kastikkeella. Suuntasimme kuitenkin jälkiruoille, minä Aitoon ja K Smöriin.

Aidon Mallasvanukas karpaloilla sopi omaan makuuni hyvin, sillä se ei ollut turhan makea ja maltaan maku oli enemmän oluinen kuin mämminen. Silti Smörin Pannacotta raparperilla ja herukanlehtisorbetilla voitti heittämällä jälkiruokatastingin.

Jos samaan tilaan yhdistetään fine dining, jazz ja hyvät viinit, on allekirjoittaneen viihtyminen taattu. Kun tämä järjestetään uudelleen, olen paikalla. Ihan varmasti.

Juuri / Kylmä savusärkikeitto ja kurkkutartar
C / Hevosen fileetä raparperin kera
Farang / Rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinietikkaa
Aito / Mallasvanukas ja karpaloita
Smör / Pannacotta, raparperia ja herukanlehtisorbettia

KESÄRAVINTOLOIDEN KLASSIKKO NJK

9. kesäkuuta 2012

Kesäisen perjantai-illan ravintolavalinnaksi sopi täydellisesti Helsingin edustalla Valkosaaressa sijaitseva NJK. Pikkuinen paatti nouti meidät mantereelta ja minuutin mittaisen matkan hinta (5€) lisättiin näppärästi suoraan laskuun.

Purjehdusseuran huvilan hehkeimmät hetket ovat selvästi olleet muutama vuosikymmen sitten, mutta ilta-auringossa kylpiessään rakennuksen ruokasali oli hyvinkin viihtyisä. Päädyimme oivallisen kuohuvan (Maschio Prosecco Extra Dry, Italia) seurassa menukokonaisuuteen, joka lohkesi Stockmannin kanta-asiakkaalle huokeaan 36€ hintaan normaalin 50€ sijaan.  Ensimmäisenä eteemme tuotiin Toast Skagen. Jos täydellisiä skageneita on olemassa, NJK:n versio oli  varmasti lähellä sellaista. Rapeapintaiseksi paahdetulla vaalealla leivällä lepäsi maukkaan majoneesinen raputahna, siianmätiä, tilliä ja rinnalla vielä retiisiä. Komeuden kruunuksi valitsin hedelmäisen kuivan valkoviinin (Philipp Kuhn, Riesling Tradition, Pfalz, Saksa). Hieno aloitus.

Pääruoka tuotiin pöytään ennätyksellisen nopeasti, vaikka sali oli jo alkanut täyttyä suomenruotsalaisista seurueista. Vain asteen verran liian kypsä châteaubriand oli täydellisen tasalaatuinen ja maistui mainiolta konjakki-kermakastikkeen, perunakakun, piparjuurivoin ja palsternakkapyreen kanssa. Viiniksi valitsin espanjalaisen punaviinin, jonka rypäle, Ribero del Duero, tunnetaan paremmin nimellä Tempranillo (Emilio Moro, 2008). Viinin suolainen hinta (15€ / 12cl) sai jännittämään, tuleeko rahalle vastinetta - mutta enpä joutunut pettymään. Ateria päättyi makeasti klassiseen crème brûléehen, minkä kanssa tarjottiin mehustettuja mansikoita ja metsämansikkasorbettia.

Kokonaisuutena ravintola NJK toimi hyvin. Palvelu oli asiallista ja paikka oli klassinen. Matka veneellä Valkosaareen teki sekin osansa fiilikseen. Voisin kuvitella vieväni vaikkapa kesävieraat ihailemaan Helsinkiä mereltä päin NJK:n herkkujen ääreen.