Pages

ENSILUOKKAINEN AAMU / KLAUS K

7. syyskuuta 2012

Pääsin hemmottelemaan itseäni yhteen Helsingin tyylikkäimmistä majapaikoista, Klaus K -designhotelliin. Tasokkaan huoneen lisäksi ilahduin aamulla, kun Ilmatar tarjoili yhden parhaista koskaan saamistani hotelliaamiaisista.

Ravintola Ilmattaren tiloissa tarjottava aamiainen oli tehty laadukkaista kotimaista raaka-aineista. Tarjolla oli yön yli haudutettua ohrapuuroa, kattava leikkelevalikoima, useita erilaisia kaloja, talon jogurttia ja kotitetkoisia hilloja. Ihan vain noin esimerkiksi. Kaffa Roasteryn kahvia sai siemailla tyylikkäässä tilassa ja taustalla soi aamuun sopivaa, pehmeää jazzia. Jälkiruokapöydästä löytyi kroisantteja, omena- ja mustikkapiirakkaa sekä pannukakkuja.

Päästäkseen aamiaispöytään ei välttämättä tarvitse varata hotellihuonetta, vaan nämä herkut ovat tarjolla 23 euron hintaan niin arki- kuin viikonloppuaamuisinkin.


POHJOIS-AASIALAINEN GAIJIN

4. syyskuuta 2012









Viime kuukausien blogihiljaisuus selittyy osittain sillä, että vaihdoin sujuvasti siviilisäätyä reilu viikko sitten. Jatkoimme lauantain hääjuhlia vielä sunnuntaina illallisella Gaijinissa.

Teimme pöytävarauksen muutamaa päivää aiemmin ja se todellakin oli tarpeellinen. Jokainen pöytä oli täynnä. Ravintola on kovin tiivis, joten en varsinaisesti puhuisi romanttisesta illallisesta, sillä viereisten seurueiden keskustelut kuuluivat täydellisesti omaan pöytään. Ensivaikutelma Gaijinista oli kaunis, suosittu - ja tehokas.

Nopea ja hymyilevä palvelu toi aperitiivit ennätysajassa. Tätä ennen olimme jo tilanneet sunnuntain kolmen ruokalajin menun ja valinneet viinit. Drinkki, Herushinki, osoittautui mainioksi sekoitukseksi kurkkua, minttua, limemehua ja inkivääriä. Ennen kuin juoma oli lähelläkään loppua, alkuruoka saapui pöytään: paistettuja kampasimpukoita, wasabivoi-dashi emulsio ja mätiä, eli listanimeltään Wasabi Scallops. Kuten osasin odottaa, Gaijin tarjoili todella kauniita annoksia. Ja todella maukkaita. Kampasimpukat saivat kaverikseen minulle jo Tallinnan Alter Egosta tutun viinin, espanjalaisen Gramona Gessamin. Kesken alkuruokien pikkuiseen pöytäämme haluttiin tuoda jo kulhossa höyryävä pääruoka. Hieman liian hätäistä tarjoilua. Kieltäydyimme kauniisti ja toivoimme pientä lisäaikaa alkuruoalle.

Kun pääruoan aika oikeasti tuli, saimme eteemme suuret annokset Kimchi Hot Potia: possun poskea, nuudeleita, pikkelöityä kurkkua ja kimchiä ramen-liemessä. Autenttisia makuja, erityisesti tulinen kimchi toi annokseen mielenkiintoisen lisän. Viiniksi suositeltiin Michael Mondavin tilan Emblem Cabernet Sauvignonia Napa Valleyn alueelta Kaliforniasta. Mausteinen, vaniljainen viini oli erikoinen pari tuliselle nuudeliruoalle, positiivisessa mielessä.

Lopuksi meitä hemmoteltiin (sopivan mittaisen tauon jälkeen) valkosuklaacremellä, mustaherukka-mansikkasorbetilla ja marjoilla. Erityinen kiitos annoksen pienestä koosta, sillä creme oli varsin makeaa herkkua. Kokonaisuus oli tasapainoinen ja ilta Gaijinissa oli mahtava päätös hääviikonlopulle.

RAVINTOLA ORANGERIET / KÖÖPENHAMINA

2. syyskuuta 2012

Kesälomalla suuntasimme pariksi yöksi Kööpenhaminaan. Rakastuin paikkaan heti: rento, tyylikäs, täynnä loistavia ravintoloita ja ostospaikkoja. Uusi loma samaan kohteeseen on sovittu jo tammikuuksi.

Maailman parhaaksi ravintolaksi useamman kerran kruunattu Noma olisi luonnollisesti ollut pyhiinvaelluskohteeni, mutta eihän sinne noin vain mennä. Edes lounasaikaan ei olisi saanut pöytävarausta ennen loppuvuotta. Kaupunki on onneksi täynnä tasokkaita bistroja ja Michelin-tasoisia ravintoloita, joten omaan aikatauluun ja budjettiin sopiva on helppo löytää. Päädyimme ensimmäisenä iltana Orangerietiin, Rosenborgin linnan puiston laidalla sijaitsevaan ravintolaan, joka sai Bib Gourmand maininnan vuonna 2011. Orangeriet on hyvin tanskalainen. Vaalea sisustus ja harkitut designkalusteet tekevät siitä rennon mutta ehdottoman tyylikkään ravintolan.

Henkilökunta otti meidät iloisesti vastaan ja palvelu oli läpi illan moitteetonta, rennon asiantuntevaa. Valitsimme kolmen ruokalajin menun, jonka alkuruokana tarjoiltiin merikrottia sitruunan ja oliiviöljyn, vuohenjuuston ja grillatun kurkun kanssa. Annos ei ollut pelkästään kaunis, vaan se suli suuhun. Kiva lisä oli purjosta tehty hiilimurska, joka antoi mukavaa tekstuuria viileän raikkaaseen annokseen.

Pääruoaksi saimme kukonpoikaa timjamin, katajanmarjojen, kukkakaalin, herneiden ja pikkelöityjen sienien kera. Annos seurasi alkuruoan reittiä - kaunista ja maistuvaa hyvistä raaka-aineista. Lopuksi eteemme tuotiin suloinen jälkiruoka, mansikkakakkua lasipurkissa. Muruinen kakku oli saanut kaverikseen murskattuja manteleita, vaniljajäätelöä ja mansikkavaahtoa. Illallisen viinisuositukset onnistuivat myös. Raivntolan viinilista on ranska-painotteinen, mutta muutama hyvä espanjanjalainen ja italialainenkin listalta löytyy.

Kokonaisuus oli lähes täydellinen. Jos etsit rauhallista, tasokasta mutta keskihintaista ravintolaa, kokeile seuraavalla matkalla Orangerietia.