Pages

SUSHIA KOTONA

5. lokakuuta 2011

Sushin tekeminen on helppoa. Hankit vain bambumaton, riisiviinietikkaa, puuroutuvaa riisiä, wasabia, paketillisen nori-levyjä ja täytteitä, joista eniten pidät - ja varaa aikaa. Kun onnistut keittämään ja maustamaan riisin hyvin, sushisi on onnistunutta. Valmistan riisin tällä Nicehousen sivuilta löytyvällä ohjeella ja annan maustetun riisin levätä kostutetun keittiöpyyhkeen alla (ettei riisi kuivu) muutaman tunnin huoneenlämmössä:

Sushiriisi  (3-4 hengelle) -
500 g riisiä (perus puuroriisi käy hyvin)
kupillinen etikkaa
2 ruokalusikallista sokeria
2 teelusikkallista suolaa

Riisin keittäminen -
Pese riisi vedellä kunnes vesi muuttuu kirkkaaksi. Kaada kattilaan vettä niin, että sitä on kolme senttiä riisin yläpuolella ja litistä riisin pinta. Keitä riisiä kuumimmalla lämpötilalla kannen alla, kunnes se kiehuu, minkä jälkeen pienennä lämpöä. Kun veden korkeus on laskenut riisin pinnan alapuolelle, käännä levy 1 tai 2:lle. Anna riisin kypsyä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia. Älä sekoita riisiä missään vaiheessa, sillä sekoittaminen tuhoaa riisistä sen hyvän maun. Älä avaa kantta usein, äläkä etenkään sen jälkeen, kun levy on käännetty 1:lle tai 2:lle, sillä kannen aukaiseminen keskeyttää riisin höyrystymisen.

Riisin maustaminen -
Lisää sokeri ja suola etikkaan ja sekoita hyvin. Laita valmistamasi riisi tasaiselle isolle astialle, vaikkapa tarjottimelle. Sekoita valmistamaasi sushietikkaa riisiin vähitellen kunnes riisi on maustunut kauttaaltaan. Kun lisäät etikkaa riisiin, sekoita riisiä koko ajan ja viilennä sitä samalla viuhkalla/sanomalehdellä/tarjottimella. Viuhkalla leyhyttely tekee riisistä kiiltävää. Varo, ettei riisistä tule liian märkää - kaikkea valmistettua etikkaa ei tarvitse välttämättä käyttää. Ja kuten aina kokatessa, maista riisiä tekovaiheessa. Makua on huomattavasti helpompi lisätä kuin poistaa.

Tällä kertaa tein nigiri, maki ja temaki susheja -

 




















Nigirin valmistat helposti pyörittelemällä sushiriisistä suupalankokoisen pallukan. Täytteeksi nigirin päälle voit valita esimerkiksi raakaa tai kypsennettyä kalaa, japanilaista munakasta eli tamagoa, rapuja tai lähes mitä tahansa, mistä pidät. Laitan kaikkiin nigireihin hieman wasabia ennen varsinaista täytettä.

Valitsin tällä kertaa kalaksi kuhaa raakana sekä lohta niin raakana kuin hennosti kuumalla paistinpannulla paistettuna (vain toiselta puolelta). Sipaisin paistetun lohen päälle seesamiöljyä ja ohuelti majoneesia. Osaan nigireistä laitoin jokiravun pyrstön ja loput saivat täytteeksi tamagoa, minkä voit valmistaa jo aiemmin jäähtymään. Sinetöin nigirit norilevystä leikatulla vyöllä, näin täytteet pysyvät paremmin paikallaan ja nigiri näyttää viimeistellyltä.

Tamago eli japanilainen munakas -
4 kananmunaa 
2,5 rkl sokeria
1 tl soijaa
hippunen suolaa 
vähän öljyä pannulle
(voit halutessasi laittaa hieman myös Dashi-lientä)

Vispaa munien rakenne hyvin rikki ja sekoita muut aineet joukkoon. Pyyhkäise pannulle öljyä tasaisesti ja kaada seos pannulle (isolle kokonaan tai pienelle kahdessa erässä). Kun munakas on hyytynyt, nostele se kerroksittain (esimerkiksi näin) ja siirrä sivuun jäähtymään. Leikkaa suupalan kokoisia siivuja nigireille ja loput voit hyödyntää makien täytteenä.

Makin tekemiseen tarvitset erilaisia täytteitä ja rullaamiseen bambumattoa. Leikkaa esimerkiksi kurkusta, avokadosta, porkkanasta, kalasta tai vaikka tamagosta pitkiä, ohuita suikaleita. Aseta norilevy mattapuoli ylöspäin bambulle ja laita levylle riisiä ohuelti ja tasaisesti, jätä kuitenkin yläreunaan n. 4cm ja alareunaan n. 2cm tyhjää. Vedä sormella riisiin polku, johon sipaiset ensin wasabia ja sitten haluamasi täytteet. Älä täytä liikaa, jotta makista ei tule liian suuri tai se ei pysy kiinni ollenkaan. Ota napakka ote bambumaton alareunasta ja taita varovasti norilevyä rullalle niin, että rullasta tulee tiukka. Joudut ehkä painamaan bambumattoa hieman, että rulla pysyy muodossaan. Rullaa loppuun saakka ja jos reunat eivät tunnu tarttuvan kiinni, kostuta tarttumapintaa hieman veteen kastetulla sormella. Leikkaa muutaman sentin pituisiksi suupaloiksi terävällä veitsellä.

 




















Temaki on helppo, tuutinmuotoinen sushi. Leikkaa norilevy neljään osaan. Asettele noripalalle vähän riisiä ja haluamiasi täytteitä sekä hieman majoneesia, kierrä neliö tuutiksi ja kostuta tarttumapintoja veteen kastetulla sormella kiinnittääksesi norituutin.

Asettele tuoreet sushit tarjottimelle, varaa jokaiselle pieni kipollinen soijaa ja muutama hillottu inkiväärisuikale. Kaada lasiin vaikkapa hyvää cavaa tai kuivaa valkoviiniä (alkoholittomaan illanviettoon esimerkiksi vihreää teetä tai kivennäisvettä). Nauti hyvässä seurassa. Sushi on myös loistava bileruoka, sillä teet sitä samalla vaivalla ison määrän ja erilaiset täytteet sopivat eri makujen ystäville - huomioit helposti kasvissyöjät ja raavaille lihansyöjille voit tehdä vaikka kanatäytteisiä susheja.



2 kommenttia:

Eerika kirjoitti...

sushikuvat ja kuvauksen blogeissa pitäs pistää pannaan.. niin kauhea sushihimotus iski tätä lukiessa. väsäsisin mielelläni susheja kotona, mutta mieheke ei ymmärrä hyvän päälle jo joutuisin tuhoamaan satsin aina yksin. Herkulliselta näyttää!

Heidi kirjoitti...

Meillä ihan sama, K ei tykkää ollenkaan ja minä söisin alvariinsa! Mieluummin hakee setin valmiina kuin tekee itse yhdelle hengelle.