Pages

HUMMERI-RAPURISOTTO

15. lokakuuta 2012

Pengerkadulta tervehdys, pitkästä aikaa. Energia on mennyt viime aikoina trendikkäästi yt-neuvotteluiden ja uuden duunin etsimisen parissa. Jos maanantai on noin normistikin turhauttava päivä, niin nyt voisin korottaa sen potenssiin jokin iso luku. Hmph. Mutta mikäs muu siihen auttaisi paremmin kuin kokkaus, joten tällaista tein tänään:

HUMMERI-RAPURISOTTO
Kahdelle

7 dl vettä
1/2 dl hummerifondia
2 rkl voita
5 rkl oliiviöljyä
1,5 dl risottoriisiä
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1 dl valkoviiniä
1 dl parmesaaniraastetta
15 jättikatkaravunpyrstöä
1 dl pakasteherneitä
1 kourallinen persiljasilppua
1/2 sitruunan mehu
Valkopippuria, suolaa
(Persiljaa ja parmesaania koristeluun)

Kiehauta vesi ja lisää siihen hummerifondi. Pilko sipulit ja kuullota ne voi-öljy -seoksessa toisessa kattilassa. Lisää riisit ja kuullota vielä hetki. Lisää valkoviini. Kun viini on haihtunut, lisää kuumaa hummerilientä kauhallinen kerrallaan riisien joukkoon. Jatka liemen lisäämistä kunnes riisi on al dente. (Kaiken liemen ei tarvitse tulla välttämättä käytetyksi.)

Sekoita joukkoon ravunpyrstöt ja herneet, parmesaani ja silputtu persilja. Mausta valkopippurilla ja sitruunamehulla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile heti. Risoton seuraksi kaadoin lasiin masentavan maanantain kunniaksi reilusti Robert Weilin Rieslingiä. Toimi moitteetta.

Ei kommentteja: