Tunnelma Lehtovaaran ovella heittää vieraan 1950-luvulle. Klassinen sisustus henkii historiaa vaikka istahdammekin modernin lasikuistin kulmapöytään. Olemme illan ensimmäiset vieraat ja hiljaisuutta ei riko kuin Mechelininkadun liikenteen hurina. Saamme eteemme menun ja lasillisen itävaltalaista kuohuviiniä, joka oli niin tuore uutuus, ettei sitä löytynyt vielä edes talon listalta. Mutta hyvää se oli. Kuten myös hillityn asiallinen palvelukin. Ja kun olimme Lehtovaarassa ensimmäistä kertaa, oli ennalta arvattavaa, että lihansyöjinä päädyimme ravintolan maailmankuuluun annokseen, Coeur de filet Provençaleen.
Ennen klassikkoa saimme kuitenkin maistella paria eri alkuruokaa. Keittoharrastelija K nappasi listan ainoan, samppanjalla kuohkeutetun maa-artisokkakeiton. Yhdessä talon tuoreen leivän kanssa keitto oli kuulemma kerrassaan hyvää. Oma alkupalani, graavattua kampasimpukkaa, mummonkurkkuja ja tillimajoneesia, oli kerrankin erilainen kampasimpukka-annos. Samalla lailla graavattu simpukka suli suuhun kuin paistettukin, mutta maku oli lisukkeisiin yhdistettynä todella raikas. Mummonkurkkuja tuntuukin olevan nyt monen ravintolan listoilla, mutta Lehtovaarassa ne tarjoiltiin modernisti pieninä kuutioina. Viinit löytyivät ruokiin asiantuntemuksella. Parasta viinien valinnassa oli, että saimme maistella useampia ehdokkaita ennen päätöstä - ihan mahtavaa palvelua!
Sitten siihen klassikkoon.
Coeur de filet Provençale syntyi Monsieur Pierren käsissä hänen asetuttuaan Helsinkiin asumaan olympiavuonna 1952. Siitä asti annosta on tehty muuttumattomalla reseptillä. Annos koostuu sinänsä yksinkertaisista raaka-aineista: härän sisäfileestä, perunasta, herkkusienistä ja valkosipulista. Härkä valmistuu hiiliparilan ja uunin lämmössä, kun taas käsin kuoritut perunat friteerataan kahteen kertaan. Komeus kruunataan voissa paistetuilla herkkusienillä ja tuhdilla valkosipulivoinapilla. Annos maistui - noh - hyvältä pihviltä ja rapsakoilta perunoilta. Ja valkosipulilta. Miehekkäältä ja tuhdilta. Jotenkin kovin suomalaiselta, vaikka kyseessä olikin ranskalainen klassikko. Kyytipojaksi se sai lasillinen tuhtia punaviiniä - mitä muuta sitä perjantai-iltaansa kaipaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti