Pages

SFÄÄR / Tallinna

17. syyskuuta 2011

Yksi Tallinnassa sijaitsevista, ehdottomasti käymisen arvoisista ravintoloista on unohtunut mainita. Kyseessä on Sfäär, joka itse asiassa pitää sisällään niin ravintolan kuin pienen puodin. Sfäär avaa ovensa jo aamupalalle ja palvelee pitkälle iltaan. Itse olen käynyt Sfäärissä pari kertaa lounaalla ja siihen ajankohtaan paikka mielestäni parhaiten sopiikin - miksi ei rentoon alkuillanviettoonkin kaveriporukassa.

Sfäärin tila on vaalea ja kevyt, vähän tehdasmainen mutta ehdottomasti tyylikäs. Sisustuksessa on käytetty paikallisten suunniteljoiden tuotteita. Kaikki on huolettoman harkittua ja mukavan yksityiskohdan tekevät katosta leijailevat paperilinnut. Palvelu on rentoa ja hymyilevää, mikä ei ole itsestäänselvyys ainakaan näin edullisen hintaluokan ravintoloissa. Sfäärin menu on sopivan lyhyt ja yllättävän laajalta viinilistalta löytyy useampi kelpo kyytipoika nordic-henkisten ruokien seuraksi.

Oma suosikki kahden käynnin jälkeen on Lamb Patty, alla olevan kuvan muheva lammaspihvi tomaatin seurassa. Ravintolan annokset maistuvat tuoreilta ja he kehuvatkin käyttävänsä paikallisia raaka-aineita. Sen maistaa. Kun vielä sijainti on sopivalla etäisyydellä kaikesta näkemisen arvoisesta Tallinnan keskustassa (Mere pst. 6e), on paketti loistava. Kannattaa poiketa seuraavalla retkellä.









5 kommenttia:

pieni mopo kirjoitti...

Tässähän suorastaan mieli halajaa Tallinnan reissulle. Mukavan idylliseltä paikalta vaikutta. Pitääkin laittaa korvan taakse =)

Nti Papu kirjoitti...

Jeps, mekin suositellaan paikkaa :) Visiitin arvoinen todellakin!

Dinner4u2 kirjoitti...

Paljon on tätä mestaa kehuttu. Harmi, että meillä kävi niin huono tuuri :-(
http://www.dinner4u2.blogspot.com/2011/11/sfaar-tallinna-30102011.html

Heidi kirjoitti...

Dinner4u2 - voi tylsyys, kävinkin jossain vaiheessa lukemassa tämän teidän kokemuksen blogistasi. Mä olen käynyt nyt Sfäärissä neljä kertaa (aina lounaalla) ja aina kaikki on toiminut todella hyvin. Kokeile vielä :)

Dinner4u2 kirjoitti...

Täytynee ottaa revanssi. Ollaan lauantaina taas huudeilla, joten katsotaan, jos saataisiin Sfäär mahtumaan aikatauluun.