LUOMO EROTTUU LUOVUUDELLAAN

Viime vuosi oli varsin vilkas. Hyvä että ehdin hengittää. Pari työpaikkaa kaatui alta, vaihdoin sivilisäätyä, matkustin maailmalla - ja Pengerkadun tarinoista päätellen sekä hyvät että huonot hetket kuitattiin poikkeuksetta hyvällä ruoalla ja viinillä. Vuoden 2012 viimeinen illallinen nautittiin Michelininsä ansainneessa ravintola Luomossa.

Ravintola Luomo muutti toukokuussa 2012 Helsingin Vironkadulta historialliseen Goviniuksen taloon Pohjoisesplanadin ja Katariinankadun kulmaan. Samaan taloon avattiin Luomon astetta rennompi sisko, Pure bistro. Bistro löytyi helposti, mutta Luomon ovea etsimme uudenvuodenaaton pakkasessa hetken verran. Huonosti merkityn oven takaa paljastui arkinen rappukäytävä, mikä johdatti rennon skandinaaviseen ravintolasaliin talon toiseen kerrokseen. Iloinen, nuorekas ja hyvinkin rento henkilökunta otti meidät hymyillen vastaan, ohajsi pöytään ja esitteli aikailematta illan menun. Päätöksenteko oli helppoa, sillä menuvaihtoehtoja oli tasan kaksi: viisi tai seitsemän ruokalajia. Päädyimme viiteen annokseen ja näille ruoille suunniteltuun viinipakettiin. Niin ja lasilliseen samppanjaa aperitiiviksi. Tietenkin.

Ennen kuin ensimmäinen viini oli päässyt edes huulille, saimme keittiöstä tervehdykseksi illan teemaan sopivasti Nakkeja ja perunasalaattia. Nakit olivat kotoisasti ankanmaksaa ja ne lepäsivät perunalastujen seurassa. Innovatiivista, kuten kaikki Luomon lautasilla tuntui olevan.

Reippaalla tahdilla lautanen vaihtui toiseen ja saimme ensimmäisen varsinaisen alkuruoan, Peruna-tryffelirisoton. Annos sinänsä oli luonteeltaan nöyrä, mutta pisteet tulivatkin pyöreän maun lisäksi kivasta tarjoilutavasta. Pengerkadullakin laitetaan jatkossa sillipurkit talteen, sillä niistä voi todellakin tarjoilla Michelin-tasoista risottoa.

Virheettömät viinivalinnat seurasivat annoksia. Odotteluun ei aikaa tuhlattu ja välissä ilahdutettiin useammallakin amuse bouchella. Pääruoan sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Minulle tarjoiltu Possua Waldorfin tapaan ei juuri noussut annoksena alkuruokien yläpuolelle, mutta ei se jäänyt varjoonkaan. Raikas possu istui kokonaisuuteen kuin lusikka suuhun. Koko menu oli tasaisen varmaa suoritusta.

Vaikka annoskoot eivät olleetkaan valtavia, niin välijuustoille en löytänyt enää tilaa. Illallisen lopetti Ilotulitus, värikäs ja ihanan ei-niin-makea kokonaisuus sorbettia ja hedelmiä.

Vahvin piirre Luomossa oli elämyksellisyys, sillä menun annoskuvaukset eivät todellakaan antaneet viitteitä tulevasta. Heikkoja lenkkejä en juurikaan löytänyt - ellei lasketa sitä ovelasti piilotettua sisäänkäyntiä tai rumaa rappukäytävää. Kaikki Helsingissä tällä hetkellä Michelin-tähteä kantavat ravintolat on nyt kierretty ja Luomo pääsee omalla tähtilistallani Chez Dominiquen ja Demon jälkeen kolmannelle sijalle.