Pages

TAMPEREEN GLOKAALI BERTHA

3. marraskuuta 2012




Pikainen työreissu Tampereelle antoi hyvän syyn tutustua Berthaan. Ravintola sijaitsee ronskissa Rautietyöntekijöiden talossa ydinkeskustassa. Talon ulkopuolella seisoessaan ei uskaltaisi toivoa niin pieteetillä suunniteltua, hienostunutta sisustusta ja rauhallista tunnelmaa, kuin mitä oven aukaisu paljastaa.

Lounasaikaan Berthaan oli löytänyt tiensä vain muutama seurue, joten pöydän sai helposti. Yritin aiemmin kesällä varata pöytää ravintolasta illallisaikaan, mutta turhaan. Bertha on saanut mukavasti huomiota medialta, joten täydet kattaukset pikkuisessa ravintolassa eivät ole ihme. Ravintola linjaa itsensä glokaaliksi, eli kansainvälisiä ja kotimaisia raaka-aineita yhdisteleväksi, mutta lounas tuntui hyvinkin lokaalilta kokonaisuudelta.

Alkuun saimme lohta salaattipedillä majoneesin, viiriäisenmunien ja mädin seurassa. Raaka-aineet olivat odotetusti huippuluokkaa ja kokonaisuus oli raikas. Suurin miinus tuli puuttuvasta viinilasista, sillä annos huuti kyytipojakseen kunnon Rieslingiä. Mutta eihän sitä nyt lounaalla, herra johtajan seurassakin vielä.

Lohta seurasi murea possu, joka onnellisesti lepäsi porkkanapyreen ja vehnälisukkeen päällä. Ruusukaali, lanttu ja balsamicokastike saivat annoksen maistumaan syksyltä. Rouheat, jopa savuisen tunkkaiset maut saivat hetkeksi miettimään, onko ruoka hyvää vai pahaa, mutta jälleen tasokkaat raaka-aineet pelastivat tilanteen ja tekivät tästä varsin rustiikista kokonaisuudesta kerrassaan juhlavan.

Kahvin kaveriksi eteemme tuotiin vielä valkoinen jälkiruoka. Kyytönmaitoa kolmella tapaa - vanukkaana, moussena ja sorbettina - oli sopivan kevyt lopetus onnistuneelle lounaalle.

Illallinen Berthassa on vielä joskus kokeiltava ja viinilistakin vaikuttaa lupaavalta. On ihana huomata, että tasokkaita ravintoloita on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Lisää Berthan kaltaisia bistroja!


2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Berthaan on tehnyt mieli jo pitkään, mutta emme ole onnistuneet niillä harvoilla Tampereen reissuilla saamaan pöytävarausta. Berthan omistajat ovat kuulema avanneet myös toisen ravintelin Manseen. Ehkä se helpottaa tilannetta.

Heidi kirjoitti...

Berthan omistajat avasitvakin nyt uuden, Ravinteli Huberin: https://www.facebook.com/ravintelihuber?ref=stream Taas syy mennä Tampereelle ;)