Pages

KLASSIKKOLEIVÄT

11. elokuuta 2012


Club sandwich eli klubileipä - double decker - on klassinen kerrosvoileipä, joka on löytynyt amerikkalaisten ravintoloiden ruokalistoilta jo 1800-luvun loppupuolella. Alkuperäisen klubileivän välissä on kalkkunaa, tomaattia, pekonia ja majoneesia. Vaihdoin Pengerkadun verisoon kalkkunan tilanne broilerinfileen, paahtoleivän ruissämpylään ja maustoin majoneesin sinapilla.


CLUB SANDWICH JA GRILLIPERUNAT
Kahdelle

Leipiin
3 Ruissämpylää
2 broilerinfileetä
3 siivua pekonia
2 rkl majoneesia
1 rkl hyvää sinappia, käytin French's Classicia
Tomaattia
Lehtisalaattia
Suolakurkkua
Basilikaa
4 cocktailtikkua

Perunoihin
4 kiinteää keskikokoista perunaa
1 sipuli
Voita paistamiseen
Persiljaa
Suolaa ja pippuria
(Tsatsikia dippikastikkeeksi)

Paista broilerit ja pekonit parilapannulla. Nosta sivuun jäähtymään. Grillaa perunat ja pilkottu sipuli samalla pannulla voissa, mausta suolalla, pippurilla ja persiljasilpulla. Paahda leipäpalat pannulla tai paahtimessa. Sekoita sinappi ja majoneesi keskenään ja voitele leivät seoksella. Leikka broileri, tomaatti ja kurkut siivuiksi. Täytä ja kokoa leivät kolmekerroksisiksi, seivästä cocktailtikuilla ja leikkaa leivät kolmioiksi. Tarjoile heti perunoiden kanssa. Perunoiden dipiksi ostin tällä kertaa valmiin tsatsikin kaupasta. Juomaksi annokselle sopisi varmasti parhailen hyvä lager-olut, meillä mentiin kerrankin kivennäisvedellä.

RAVINTOLA VALO

7. elokuuta 2012

Paluu kesälomalta töihin oli suorastaan fantastinen: syksyksi kaavaillut projektit muuttuivatkin yt-neuvotteluiksi. Ei auta murehtia, tyylikkäästi vaan loppuun asti. Onneksi kamera on täynnä hyväntuulisia ruoka- ja ravintolakuvia. Aloitetaan Savosta:

Savonlinnan keskustan tuntumasta löytyi tyylikäs terassiravintola, missä nautiskelimme lomalounaan kesäisen vesisateen tahdissa aurinkovarjon alla. Avara ja moderni terassi avautui suoraan Saimaalle ja naapurissa kohosi jyhkeä Olavinlinna. Ravintola Valon ruokalistalta löytyi useita vaihtoehtoja pasta/burgeri/leipä/salaatti -linjalta, sekä muutama paikallinen herkku: Villisikaa Koivunotkosta, Pihlajaveden muikkuja ja Saimaan nieriää. Pihlajaveden muikut tarjoiltiin reilussa voissa paistettuina, rapeina perunamuusin ja haudutetun sipulin rinnalla. Raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, joten mikäpä voisi olla parempaa kuin tämä yksinkertainen kalaruoka.

Toisin kävi kaverin valitseman Valon leivän kanssa. Leivän täytteet sinänsä toimivat - poronkäristystä ja kantarellikastiketta - mutta leiväksi oli valittu aito ruispala. Pienellä panostuksella ruoka olisi muuttunut salonkikelpoiseksi, mutta ruispala toi mieleen lähinnä huoltoaseman kelmuleivät. Ei toiminut.

Reipas savolainen palvelu, lomafiilis ja kaunis ravintola nostivat kuitenkin kokonaispisteitä. Paikka olisi täydellinen Oopperajuhlien jatkoille tai loppukesän rapujuhlille. Kunhan vain sää sattuu kohdilleen.