Ei, en ole lopettanut syömistä. Enkä myöskään kokkaamista. Vuorokausistani on ehkä poistettu joitain tunteja, todennäköisesti juuri ne blogille varatut kirjoitustunnit. Mutta hyvissä lihoissa tällä ollaan, käytiin oikein risteillen itäisen naapurimme loisteliaassa kaupungissa, Pietarissa.
Laivayhtiö St. Peter Line pääsi juuri hetkeä ennen matkaamme median parrasvaloihin. Lukiolaiset olivat saaneet pahan maun suuhunsa laivan ala-arvoisesta palvelusta ja huonosta, kirjaimellisesti olemattomasta ruokatarjoilusta, sekä ylihinnoitellusta vedestä. En odotellut kovin paljoa tästä 13 tuntisesta matkasta 80-luvun autolautan kyydissä, mutta M/S Princess Maria pääsi yllättämään.
Perjantai-ilta. Laivaan päästyämme varasimme pöydän venäläistä ja eurooppalaista ruokaa tarjoilevasta Explorer's -ravintolasta hetkeä myöhemmäksi ja suuntasimme aperitiiveille viereiseen baariin. Allekirjoittaneen ennakkoluuloinen asenne laivan tarjontaa kohtaa sai ensimmäiset murtumansa baarin ovella. Annan täydet pisteet teemavalinnasta - jäniksiä, kaikkialla oli jäniksiä! (Jos pidänkin erityisen paljon kissoista, jänikset ovat vahva kakkonen sillä topten-listalla, jonka eläimet saavat minut lässyttämään idioottimaisesti myös julkisella paikalla.) Sinänsä paikassa ei ollut jänistä ihmeempää sisältöä: perus hanaolutta ja piccolo-kokoisia kuohujuomia sai kohtuuhintaan pubiruoan, karaoken ja urheilu-uutisten tahdittamana. Niin, paikan nimi oli siis Rabbit Bar, Jänisbaari.
Explorer's oli tyhjillään, joten pöytävarauksemme oli sinänsä turha.
Viereisessä pöydässä illasti viisi valkounivormuista setää, ja ettei
olisi jäänyt vaatteista arvailun varaan, keskellä heidän pöytäänsä
seisova A4-kokoinen kyltti ilmoitti sen olevan kapteenin pöytä. Tilasimme pullon uusi-seelantilaista Pinot Noiria ja yllätyimme sen hinta-laatusuhteesta iloisesti.
Alkuruoaksi valitsemamme borch-keitot tarjoiltiin höyryävän kuumina
maistuvan leivän kera. Yllätyin taas. En uskonut saavani ehkä parasta
borchia ikinä laivaravintolasta, mutta sain.
Pääruoaksi ilmoitin haluavani Kievin kanaa, johon tarjoilija kommentoi, ettei ehkä kannata, sillä annos on todella iso ja liha on kuivaa. Tilasin silti, ja pidin rapsakkaan taikinakuoreen kätketystä jauhetusta kanasta. Erikoista oli vain se, että tämä klassinen venäläinen annos oli koristeltu iloisesti tuoreilla marjoilla. Sen verran suuri kana todellakin oli, ettei tilaa jälkiruoalle enää ollut.
Lauantai. Laiva oli myöhässä aikataulustaan vaikean jäätilanteen vuoksi, eivätkä venäläiset tullimiehet pitäneet kiirettä tulla töihin 1000 hengen odotellessa passintarkastusta, joten visiitti Pietariin jäi varsin lyhyeksi. Ehdimme silti kiertää koko Eremitaasin. Tosin ulkopuolelta ja Valentin Konosen vauhdilla. Otimme pakolliset turistikuvat kirkosta veren päällä ja suuntasimme kunnon venäläislounaalle Tsar-ravintolaan, jota Välimäki suositteli VR:n sivustolla. Listalta olisi löytynyt kaikki venäläisen keittiön klassikot ja sisustuksensa puolesta paikka olisi mennyt meille palatsista.
Kalliimmanpuoleinen lounas tarjoiltiin uskomattoman monen henkilökunnan jäsenen voimin. Päädyin tilaamaan maksaa Stroganovin tapaan ja kohtaamaan ala-asteelta jääneen maksakatastrofi-kammoni. Tässä annoksessa ei todellakaan ollut mitään vikaa: Pehmoinen, maukas maksa lepäsi kermakastikkeessa perunalisukkeen rinnalla. Vierellä lasi täydellistä Chiantia. Olin enemmän kuin tyytyväinen, vaikka lompakko kevenikin lähes viidenkymmenen euron verran pelkästä pääruoasta ja lasista viiniä. Kivenheiton päästä löytyi mukava kahvila jälkiruokapaikaksi. Cafe Singerin kirsikkapiirakka ja cappuccino olivat huippuluokkaa.
Jos ei harrasta paritanssia tai karaokea, ei laivamatkailu tarjoa juuri muita tekemisvaihtoehtoja kuin syömisen. Jätimme edellisestä illasta oppineina pöytävarauksen väliin, mutta nyt se olisikin tullut tarpeeseen. Italialaisravintola Napoli Mia oli viimeistä sinisellä sametilla verhoiltua puutuolia myöten täynnä. Kuohuviinilasin mittaisen odottelun jälkeen pöytä vapautui ja tilasimme jälleen pullon punaviiniä. Eilinen yllätys hinta-laatusuhteesta ei varsinaisesti saanut jatkoa, mutta kyllä tämäkin toimi mukavasti päivän pizzan, kinkku-herkkusienen, kyytipoikana. Jälkiruoaksi nautimme uhkapelejä ja yläkannen Cubarin mojitoja. Kyllä ristely voisi mennä huomattavasti huonomminkin.
St. Peter Linen M/S Maria sai pisteitä yllättävän monipuolisesta ravintolavalikoimastaan ja ruoan tasosta. Kokeilemiemme paikkojen lisäksi laivalta olisi löytynyt koko kansa suosikki, buffet-ravintola Seven Seas, sekä trendikkäämpänä vaihtoehtona Sushi Bar. Pietariin puolestaan pitää päästä kesällä uudelleen, sillä kaupunki on täynnä hyviä ravintoloita ja mielenkiintoista nähtävää. Mutta matka taitetaan ehkä sittenkin junalla.
