Pages

SIIKAA AROMAATTISESSA LIEMESSÄ

5. joulukuuta 2012

Hallista lähti mukaan kokonainen siika. Farangin keittokirjasta löytynyttä reseptiä mukaillen tein siialle aromaattisen liemen ja tarjoilin keitetyn riisin kera. Resepti on helppo ja lopputulos on maistuva, kannattaa kokeilla.

SIIKAA AROMAATTISESSA LIEMESSÄ
Neljälle

1 isohko kokonainen siika suomustettuna
suolaa pippuria
ruokaöljyä

Aromaattinen liemi
3 tähtianista
1 kanelitanko
pieni pala inkivääriä
1 sitruunaruoho
2 valkopippuria
4 rkl valkoviiniä
3 rkl palmusokeria
1/2dl osterikastiketta
5dl hyvää kanalientä
2 rkl kalakastiketta
2 limetin lehteä

Koristeeksi
tuoretta korianteria silputtuna
rapeaa sipulia
limettirenkaita
punaista chiliä
kevätsipulirenkaita
(liemen tähtianikset ja kanelitanko)

Aloita aromaattisen liemen valmistamisesta. Paloittele sitruunaruoho ja inkivääri kattilaan, annostele kaikki mausteet ja aromaatit sekaan, ja kaada päälle nesteet. Kiehauta ja anna hautua noin 15 minuuttia. Käsittele sillä aikaa kala. Tee nahkaan viiltoja, voitele öljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Aseta kala vuokaan ja kaada hautunut liemi siian päälle. Paista kalaa uunissa sen koosta riippuen noin 12-16 minuuttia. Siivilöi aromaattinen liemi ja tarkista sen maku. Siirrä kala tarjoiluvadille ja kaada liemi päälle. Koristele ja nauti heti keitetyn riisin kaverina.

Ei kommentteja: