F-NTASTINEN F-HOONE

Rento, tyylikäs ja edullinen ravintola F-hoone löytyy kivenheiton päästä Tallinnan keskustan sykkeestä, tehdashenkisestä Kalamajan kaupunginosasta.

Vanhassa tehdashallissa oli avaruuden ja valon lisäksi paljon paikallisia syömässä lounastaan. Tilaa oli paljon niin sisällä hallissa kuin loppukesän lämmössä suurella terassilla. Lounaslistan vaihtoehdot olivat suhteellisen monipuolisia ja hinnat eivät todellakaan kirpaisseet. Päivän keitto, joka päätyi kaverin alkuruoaksi, maksoi kokonaisen yhden euron. Muut annokset ristelivät hintaluokassa 3-9 euroa.

Valitsin itse alkupalaksi aasialaishenkisen lohiannoksen. Kirpsakkaaksi marinoitu lohi tarjoiltiin pikkelöityjen kurkkujen, kirsikkatomaattien ja seesaminsiementen kanssa. Maut olivat kohdallaan, mutta olisin ollut tyytyväinen pikkuisen pienempäänkin määrään lohta. Pääruoaksi sain linssimuhennosta broilerilla. Yksinkertaisuudessaan annos oli toimiva ja yrttinen kastike toi kivan piristyksen muuten maltilliselle muhennokselle. Ravintolan viinilista oli suhteellisen suppea, mutta hyvät perusviinit niin valkoisena kuin punaisena löytyi ruokien seuralaisiksi.  

F-hooneen fiilis ja loistava hinta-laatu -suhde ovat ehdottomasti pienen vaivan arvoisia. Ravintolaan pääsee keskustasta kävellen alle puolessa tunnissa ja taksilla taitat matkan muutaman euron hintaan hetkessä. Jos pidät keskustassa sijaitsevasta ravintola Sfääristä, pidät myös F-hooneesta.

ENSILUOKKAINEN AAMU / KLAUS K

Pääsin hemmottelemaan itseäni yhteen Helsingin tyylikkäimmistä majapaikoista, Klaus K -designhotelliin. Tasokkaan huoneen lisäksi ilahduin aamulla, kun Ilmatar tarjoili yhden parhaista koskaan saamistani hotelliaamiaisista.

Ravintola Ilmattaren tiloissa tarjottava aamiainen oli tehty laadukkaista kotimaista raaka-aineista. Tarjolla oli yön yli haudutettua ohrapuuroa, kattava leikkelevalikoima, useita erilaisia kaloja, talon jogurttia ja kotitetkoisia hilloja. Ihan vain noin esimerkiksi. Kaffa Roasteryn kahvia sai siemailla tyylikkäässä tilassa ja taustalla soi aamuun sopivaa, pehmeää jazzia. Jälkiruokapöydästä löytyi kroisantteja, omena- ja mustikkapiirakkaa sekä pannukakkuja.

Päästäkseen aamiaispöytään ei välttämättä tarvitse varata hotellihuonetta, vaan nämä herkut ovat tarjolla 23 euron hintaan niin arki- kuin viikonloppuaamuisinkin.

POHJOIS-AASIALAINEN GAIJIN

Viime kuukausien blogihiljaisuus selittyy osittain sillä, että vaihdoin sujuvasti siviilisäätyä reilu viikko sitten. Jatkoimme lauantain hääjuhlia vielä sunnuntaina illallisella Gaijinissa.

Teimme pöytävarauksen muutamaa päivää aiemmin ja se todellakin oli tarpeellinen. Jokainen pöytä oli täynnä. Ravintola on kovin tiivis, joten en varsinaisesti puhuisi romanttisesta illallisesta, sillä viereisten seurueiden keskustelut kuuluivat täydellisesti omaan pöytään. Ensivaikutelma Gaijinista oli kaunis, suosittu - ja tehokas.

Nopea ja hymyilevä palvelu toi aperitiivit ennätysajassa. Tätä ennen olimme jo tilanneet sunnuntain kolmen ruokalajin menun ja valinneet viinit. Drinkki, Herushinki, osoittautui mainioksi sekoitukseksi kurkkua, minttua, limemehua ja inkivääriä. Ennen kuin juoma oli lähelläkään loppua, alkuruoka saapui pöytään: paistettuja kampasimpukoita, wasabivoi-dashi emulsio ja mätiä, eli listanimeltään Wasabi Scallops. Kuten osasin odottaa, Gaijin tarjoili todella kauniita annoksia. Ja todella maukkaita. Kampasimpukat saivat kaverikseen minulle jo Tallinnan Alter Egosta tutun viinin, espanjalaisen Gramona Gessamin. Kesken alkuruokien pikkuiseen pöytäämme haluttiin tuoda jo kulhossa höyryävä pääruoka. Hieman liian hätäistä tarjoilua. Kieltäydyimme kauniisti ja toivoimme pientä lisäaikaa alkuruoalle.

Kun pääruoan aika oikeasti tuli, saimme eteemme suuret annokset Kimchi Hot Potia: possun poskea, nuudeleita, pikkelöityä kurkkua ja kimchiä ramen-liemessä. Autenttisia makuja, erityisesti tulinen kimchi toi annokseen mielenkiintoisen lisän. Viiniksi suositeltiin Michael Mondavin tilan Emblem Cabernet Sauvignonia Napa Valleyn alueelta Kaliforniasta. Mausteinen, vaniljainen viini oli erikoinen pari tuliselle nuudeliruoalle, positiivisessa mielessä.

Lopuksi meitä hemmoteltiin (sopivan mittaisen tauon jälkeen) valkosuklaacremellä, mustaherukka-mansikkasorbetilla ja marjoilla. Erityinen kiitos annoksen pienestä koosta, sillä creme oli varsin makeaa herkkua. Kokonaisuus oli tasapainoinen ja ilta Gaijinissa oli mahtava päätös hääviikonlopulle.

RAVINTOLA VALO

Paluu kesälomalta töihin oli suorastaan fantastinen: syksyksi kaavaillut projektit muuttuivatkin yt-neuvotteluiksi. Ei auta murehtia, tyylikkäästi vaan loppuun asti. Onneksi kamera on täynnä hyväntuulisia ruoka- ja ravintolakuvia. Aloitetaan Savosta:

Savonlinnan keskustan tuntumasta löytyi tyylikäs terassiravintola, missä nautiskelimme lomalounaan kesäisen vesisateen tahdissa aurinkovarjon alla. Avara ja moderni terassi avautui suoraan Saimaalle ja naapurissa kohosi jyhkeä Olavinlinna. Ravintola Valon ruokalistalta löytyi useita vaihtoehtoja pasta/burgeri/leipä/salaatti -linjalta, sekä muutama paikallinen herkku: Villisikaa Koivunotkosta, Pihlajaveden muikkuja ja Saimaan nieriää. Pihlajaveden muikut tarjoiltiin reilussa voissa paistettuina, rapeina perunamuusin ja haudutetun sipulin rinnalla. Raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, joten mikäpä voisi olla parempaa kuin tämä yksinkertainen kalaruoka.

Toisin kävi kaverin valitseman Valon leivän kanssa. Leivän täytteet sinänsä toimivat - poronkäristystä ja kantarellikastiketta - mutta leiväksi oli valittu aito ruispala. Pienellä panostuksella ruoka olisi muuttunut salonkikelpoiseksi, mutta ruispala toi mieleen lähinnä huoltoaseman kelmuleivät. Ei toiminut.

Reipas savolainen palvelu, lomafiilis ja kaunis ravintola nostivat kuitenkin kokonaispisteitä. Paikka olisi täydellinen Oopperajuhlien jatkoille tai loppukesän rapujuhlille. Kunhan vain sää sattuu kohdilleen.

SURF 'N' TURF

Kun ei osata päättää mitä syödään, syödään surf 'n' turfia. Termi tarkoittaa lihan ja merenelävien yhdistämistä samaan annokseen. Pengerkadun versiossa nähtiin tällä kertaa toast skagen -henkisiä katkarapuja ja kinkkuun kietaistua broileria.

PENGERKADUN SURF 'N' TURF

Kahdelle

2 broilerin fileetä

3dl kuorittuja katakarapuja

1/2dl majoneesia

2 oksaa tilliä

1 kovaksi keitetty muna

1 kevätsipuli varsineen

2 ruisleipää (vaikkapa reissumiehiä)

Voita

1 sitruuna

Vesikrassia

Miniluumutomaatteja

Salaattia (vaikkapa romaine)

Suolaa ja mustapippuria

Grillaa broilerifileisiin pinta parilalla, kietaise kinkkuun ja paista 10 minuuttia uunissa 200 asteessa. Sekoita kuoritut katkaravut majoneesin, silputun tillin ja kananmunan kanssa. Mausta sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Valmista vihreä salaatti, pilko tomaatit ja sipuli. Leikkaa sitruunasta muutama lohko. Paahda ruisleipä voissa pannulla ja asettele kaikki komponentit lautaselle. Vielä ripaus pippuria ja suolaa myllystä ja herkku on valmis.

Nauti tämän helpon pubiruoan kanssa hyvää lageria tai hapokasta valkoviiniä, kuten Pengerkadulla tehtiin. Lasissa oli  italialainen Pecchora Pecorino, Alkon ainoa 100% Pecorino -rypäleistä valmistettu viini. Kannattaa kokeilla!

MANSIKKA + AVOKADO + VUOHENJUUSTO

Tein perjantain kunniaksi pieniä helppoja alkupalatoasteja, jotka täytin kolmella herkulla: tuoreilla mansikoilla, avokadolla ja vuohenjuustolla. Vaikka kombo saattaakin kuulostaa erikoiselta, nämä kaverit viihtyvät samalla leivällä todella hyvin.

MANSIKKA-AVOKADO-VUOHENJUUSTO TOASTIT

Kahdelle

4 palaa paahtoleipää

1/2 avokado

10 mansikkaa

50g vuohenjuustoa

Oliiviöljyä

Minttua koristeeksi

Lämmitä uuni 200 asteeseen Murskaa puolikkaan avokadon sisältö tahnaksi, pilko mansikat ohuiksi siivuiksi ja murenna vuohenjuusto. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja grillaa palat oliiviöljyssä parilapannulla. Täytä leivät avokadotahnalla, mansikoilla ja lisää pinnalle vuohenjuusto. Laita leivät uuniin (grillivastuksen alle) 2-3 minuutin ajaksi. Sulje toastit ja leikkaa kolmioiksi, koristele mintulla. 

Alkupalojen kanssa sopi upeasti Laurent-Perrierin samppanja - mainio aloitus viikonlopulle!

TASTE OF HELSINKI

Liput loppuunmyytyyn perjantai-iltaan sattuivat tulemaan arpajaisvoittona Maikkarilta, joten sisäänpääsyyn ei tarvinnut erikseen sijoittaa. Suoraan toimistolta portille, portilta valuutanvaihdon ja Riedelin viinilasivuokrauksen jälkeen heti ensimmäiselle teltalle herkuttelemaan. Itse valitsin Juuren ja K asteli Toscaniniin.

Etsimme kädet täynnä Vitello Tonnatoa (Toscanini) ja Kylmää savusärkikeittoa kurkkutartarilla (Juuri) paikkaa mihin istahtaa - koko alueella oli vain kourallinen istuinpaikkoja. Onneksi aurinko hemmotteli ja saatoin heittää kaulahuivin nurmelle viltiksi. Alkupalat maistuivat kyllä. Varsinkin Juuren keitto suli suuhun ja toimi erinomaisesti viereisestä kojusta noutamani australialaisen viognierin kanssa. Vähän tunnelmaa latisti muoviset aterimet ja onnistuin saamaan kunnon palkeenkielen huuleeni terävästä lusikasta. Ehkä ensi kerralla saa vuokrata myös oikeat aterimet?

K hävisi heti alkuruoan jälkeen Kukon artesaanioluiden tastingiin. Sillä lailla. Pyörin hetken kojujen välissä ja palasin takaisin nurmikolle Funky Wine Importsista nappaamani roseviinin kanssa odottelemaan.

Pääruoan hain Farangista. Rapeaa possua ja palmusokerikaramellia halusi muutama muukin, sillä tähän telttaan sai jonottaa kauan. Mutta possu oli täysin sen arvoista! K haki samaan aikaan Hevosen fileetä raparperin kera ravintola C:stä, mutta annos hävisi kyllä possulle mennen tullen. Olisin voinut hakea saman tien toisen annoksen porsasta ja ottaa vielä kyytipojaksi houkuttelevat Vihersimpukat Nahm Jim kastikkeella. Suuntasimme kuitenkin jälkiruoille, minä Aitoon ja K Smöriin.

Aidon Mallasvanukas karpaloilla sopi omaan makuuni hyvin, sillä se ei ollut turhan makea ja maltaan maku oli enemmän oluinen kuin mämminen. Silti Smörin Pannacotta raparperilla ja herukanlehtisorbetilla voitti heittämällä jälkiruokatastingin.

Jos samaan tilaan yhdistetään fine dining, jazz ja hyvät viinit, on allekirjoittaneen viihtyminen taattu. Kun tämä järjestetään uudelleen, olen paikalla. Ihan varmasti.

Juuri / Kylmä savusärkikeitto ja kurkkutartar

C / Hevosen fileetä raparperin kera

Farang / Rapeaa possua, palmusokerikaramellia ja riisiviinietikkaa

Aito / Mallasvanukas ja karpaloita

Smör / Pannacotta, raparperia ja herukanlehtisorbettia

KESÄRAVINTOLOIDEN KLASSIKKO NJK

Kesäisen perjantai-illan ravintolavalinnaksi sopi täydellisesti Helsingin edustalla Valkosaaressa sijaitseva NJK. Pikkuinen paatti nouti meidät mantereelta ja minuutin mittaisen matkan hinta (5€) lisättiin näppärästi suoraan laskuun.

Purjehdusseuran huvilan hehkeimmät hetket ovat selvästi olleet muutama vuosikymmen sitten, mutta ilta-auringossa kylpiessään rakennuksen ruokasali oli hyvinkin viihtyisä. Päädyimme oivallisen kuohuvan (Maschio Prosecco Extra Dry, Italia) seurassa menukokonaisuuteen, joka lohkesi Stockmannin kanta-asiakkaalle huokeaan 36€ hintaan normaalin 50€ sijaan.  Ensimmäisenä eteemme tuotiin Toast Skagen. Jos täydellisiä skageneita on olemassa, NJK:n versio oli  varmasti lähellä sellaista. Rapeapintaiseksi paahdetulla vaalealla leivällä lepäsi maukkaan majoneesinen raputahna, siianmätiä, tilliä ja rinnalla vielä retiisiä. Komeuden kruunuksi valitsin hedelmäisen kuivan valkoviinin (Philipp Kuhn, Riesling Tradition, Pfalz, Saksa). Hieno aloitus.

Pääruoka tuotiin pöytään ennätyksellisen nopeasti, vaikka sali oli jo alkanut täyttyä suomenruotsalaisista seurueista. Vain asteen verran liian kypsä châteaubriand oli täydellisen tasalaatuinen ja maistui mainiolta konjakki-kermakastikkeen, perunakakun, piparjuurivoin ja palsternakkapyreen kanssa. Viiniksi valitsin espanjalaisen punaviinin, jonka rypäle, Ribero del Duero, tunnetaan paremmin nimellä Tempranillo (Emilio Moro, 2008). Viinin suolainen hinta (15€ / 12cl) sai jännittämään, tuleeko rahalle vastinetta - mutta enpä joutunut pettymään. Ateria päättyi makeasti klassiseen crème brûléehen, minkä kanssa tarjottiin mehustettuja mansikoita ja metsämansikkasorbettia.

Kokonaisuutena ravintola NJK toimi hyvin. Palvelu oli asiallista ja paikka oli klassinen. Matka veneellä Valkosaareen teki sekin osansa fiilikseen. Voisin kuvitella vieväni vaikkapa kesävieraat ihailemaan Helsinkiä mereltä päin NJK:n herkkujen ääreen.

HELPPO KLASSIKKO - BRUSCHETTA

Alkujaan bruschetta on Keski-Italiasta tuleva alkupala, joka perinteisesti koostuu leivän lisäksi tomaatista, oliiviöljystä ja valkosipulista. Muunnoksia klassikosta on varmasti yhtä paljon kuin tekijöitä. Leipäset ovat helppoja valmistaa ja sopivat niin alkupaloiksi, tapaspöytään, iltapalaksi kuin vaikkapa lämpimän keiton kaveriksi. Bruschettat on helppo valmistaa kesällä myös ulkogrillissä.

Vaikka paras bruschetta syntyy tuoreista raaka-aineista, leipien täytteeseen voi halutessaan piilottaa kuivahtaneen juuston tai ehtoopuolen oliivit. Myös eilisen patonki tai ciabatta käy hyvin tähän herkkuun. Bruschettat sopivatkin mainiosti ajankohtaisen Hävikistä Herkuksi -ruokablogikampanjan henkeen.

BRUSCHETTAT
kahdelle

4 palaa vaaleaa leipää
1 valkosipulinkynsi
1/2 punasipuli
2 (yli)kypsää tomaattia
5-10 basilikan lehteä
1/2 tl balsamicoa
1/4 tl sokeria
Oliiviöljyä
Mustapippuria ja suolaa myllystä

Pilko pieneksi tomaatit, 1/2 valkosipulinkynsi ja punasipuli. Sekoita ainekset keskenään ja lisää balsamico, sokeri, suola ja pippuri. Rullaa basilikan lehdet ja leikkaa suikaleiksi tomaattiseoksen joukkoon. Kuumenna parilapannu ja paista leipäviipaleet reilussa määrässä oliiviöljyä. Sivele kullanruskeita leipiä puolikkaalla valkosipulilla ja aseta leivät takaisin pannuun. Lusikoi tomaattitäyte leiville ja laita niiden päälle hetkeksi kansi tai pala foliota, jotta täyte ehtii lämmetä. Tarjoile heti.

BISTROLET LE PORC

Turun laitakaupungilla sijaitseva Bistrolet le Porc ei ulkokuorellaan pröystäile. Kerrostalon kivijalasta löytyi kuitenkin kotoisa pieni ravintola, jonka vastaanotto oli varsin ystävällinen. Lähes tyhjästä ravintolasta sai valita mieleisensä pöydän ja syvennyimme tutkimaan menua ranskalaisen kivennäisveden saattelemina. Osa ruoista vaihtuu päivittäin ja nämä erikoisannokset olivat esillä seinän liitutaululla. Itse menu koostui ranskalaishenkisistä annoksista, joista ravintolan nimikkoeläin porsas esiintyi yllättäen vain yhdessä.

Päädyimme kumpikin liitutaulun annoksiin - kaverille alkuun ankkamoussea ja savuankkaruusuke sekä minulle keittiön pääsiäisyllätys, joka paljastui parsa-pinaattikeitoksi viiriäisenmunilla koristeltuna. Molemmat annokset toimivat, vaikka ankkamoussen teollisen säännöllinen maksamakkaraolemus sai hieman epäilemään, oliko mousse sittenkään oman keittiön tuotos. Pisteitä erityisesti annosten ulkonäöstä!

Reippaalla tahdilla pöytään tuotiin pääruoat, miekkakalaa tomaatti-basilikakastikkeessa, joka sekin löytyi liitutaulun erikoisannoksista. Miekkakala oli uusi tuttavuus ja se markkinointiin meille tonnikalan maineella. Läpikypsä kalapihvi olikin pienoinen pettymys lähes raakaa kalaa odottaneelle, mutta keittiöstä selitettiin ystävällisesti, että läpikypsyys johtui kalan valkoviinimarinadista. Selvä. Vaikka meistä ei tullut miekkakalafaneja, annoksen kastike oli kuitenkin suussasulavan maukasta - yksi parhaista tomaattikastikkeista ikinä. Lisukkeena tarjoiltiin uppopaistettua perunaa ja papuja.

Ilta le Porcissa oli postiivinen. Pelkistetty sisustus ja kauniit annokset olivat ravintolan parasta antia - ja Porcin liha-annoksia pitää käydä vielä testaamassa. Jos sijainti olisi keskeisempi, bistro pääsisi heti tämän helsinkiläisturistin turkulaisiin ravintolasuosikkeihin.

HAKIKSEN RAIKU

Perjantai-iltapäivänä Hakaniemen hallin naapuri, lounaskahvila Raiku oli lähes viimeistä tuolia myöten täynnä. Murretun oranssit seinät ja 50-luvun henkiset kalusteet antoivat oivat puitteet lounaalle.

Iloinen vastaanotto kassalla teki kivan fiiliksen ja kassalta suoraan pääsinkin jonottamaan päivän annosta, joka sattumalta oli oma ikuinen lempparini: lihapullia kermakastikkeella, muusia ja tietenkin erilaisia salaatteja. Lisäksi tarjolla oli paria eri leipää ja ruokajuomaksi vettä. Maitoa olisin jopa kaivannut muhkeiden lihapullien kaveriksi.

Buffeessa tapahtuu helposti ns. ruotsinlaivailmiö, niin kävi Raikussakin. Keskikokoisena naisihmisenä lapoin nälissäni lautasen ääriään myöten täyteen - kuusi (6) reippaan kokoista lihapullaa, säästelemättä muusia ja iso kauhallinen paksua kermakastiketta. Lautasmallin mukaan sentään täytin puolet lautasesta raikkaan salaattipöydän antimilla: kanasalaatilla, raasteilla, suolakurkuilla ja punajuurilla.

Mureita pullia, kuin mummon tekemiä. Myöskään muusista ei löytynyt valittamista - koostumus oli pehmeää ja tasaista. Taatusti kermaa, tai ainakin täysmaitoa. Annos maistui ja jälkiruoaksi hain vielä täpötäydestä vatsasta huolimatta lounaan hintaan kuuluneen kahvin. Eikä siitäkään löytynyt valituksen aihetta. Suosittelen Raikua Hakaniemessä lounastajille iloisin mielin!

BOCCA (ja vähän Clayhills gastropubistakin)

Tallinnan Vanhakaupunki tarjoaa finediningin ystävälle monta ovea avattavaksi. Suurimmassa osassa on tullut jo käytyäkin, joten toista kertaa testiin useiden vuosien tauon jälkeen pääsi ravintola Bocca. Vuonna 2003 Bocca oli vielä maailman 50 parhaimman ravintolan listalla, mutta kirkkain hohde tuntuu valitettavasti kadonneen. Ravintolan tyyli on sama kuin ennenkin - valtavien valaisimien pehmeä valo laskeutuu holvikatosta avaraan, skandinaavisen yksinkertaiseen saliin, missä maanläheiset sävyt yhdistyvät raikkaaseen valkoiseen. Tunnelma on hiljainen, vain muutama turistiseurue on löytänyt paikalle.

Istahdimme pieneen kulmapöytään. Perinteinen cava vaihtui tarjoilijan suosituksesta mojitoksi, mikä olikin mukavaa vaihtelua. Boccan keittiö on italialainen, joten vaihtoehtoja menussa riitti. Päädyin ottamaan alkuruoaksi etana-lasagnetten gorgonzolakastikkeella. Annos oli suloinen pieni torni, jossa kokonaiset etanat täyttivät lasagnelevyjen välit. Hyvää, mutta niinhän kaikki gorgonzolassa kastettu on. Juusto vei suurimman huomion annoksessa. Silti tätä reseptiä voisi kokeilla kotonakin. K maisteli jälleen keittoa. Helmikana comsommé oli maistuva, jossa itse lihaliemi oli parasta, kuten comsomméssa pitääkin olla.

Viinisuosituksien saaminen oli jotenkin vaikeaa. Ehkä välissä oli kielimuuri, ehkä tietoa viineistä ei ollut tarpeeksi - tai todennäköisimmin syy oli se, että laseittain ei ollut kovin monta viiniä tarjolla. Se on kyllä aina harmillista. Loppujen lopuksi meille molemmille suositeltiin vain yhdet viinit, samaa alku- ja pääruoalle.

Pääruoaksi molemmille tuotiin kalaa. K:n piikkikampela toimi hyvin sinisimpukoiden ja vihanneskastikkeen kanssa. Oma epäeettinen tonnikalani oli ihan hyvä, mutta pääsen samalle tasolle valmistaessani sen itse. Pitkä miinus tuli annoksessa olleista tomaateista. Kirsikkatomaatit oli keitetty etikkaliemessä, joten puraisu tomaatista oli kuin olisi hörpännyt kunnon väkiviinaetikkaa korkillisen. En voi ymmärtää lisukkeen ideaa. Jälkiruoka jäi jälleen kerran syömättä. Listalla olisi ollut kyllä tiramisua ja muuta hyvää, mutta jo espresson 3,20€ hinta sai sulkemaan menun ja pyytämään laskua.

...Siirryimmekin viipymättä naapurin Clayhills gastropubiin jälkiruoalle - hyvälle vintage portviinille ja tuopilliselle kunnon trappist-olutta. Clayhillsin menu kannattaa myös joskus testata, kohtuuhintaisia tapaksia ja muuta hyvää tarjolla koko päivän. Bonuksena satuimme brasilialaiseen iltaan ja musiikista vastasi upea naissolisti, Denise Fontoura. Hyvä lopetus allekirjoittaneen syntymäpäiväillalle!

KOHVIK MOON

Võrgu -kadulla sijaitsee uusi tallinnalainen ravintolasuosikkini Kohvik Moon, joka on myös Tallinnan parhaimpien ravintoloiden listalla (2011) heti toisella sijalla Chedin jälkeen. Päätimme etsiä tämän hieman syrjässä olevan ravintolan välittömästi laivasta maihin astuttuamme, sillä paikka oli lähempänä satamaa kuin keskustaa ja aivan vastakkaisessa suunnassa hotelliimme nähden. Kävely uusien kerrostalojen ja ränsistyvien teollisuuskiinteistöjen keskelle kannatti.

Kohvik Moon - eli eestiksi Kahvila Unikko - on tyyliltään yksinkertainen ja hieman rustiikkinen: puiset ruokailuryhmät, harsokukkia maljakoissa ja kahvikupein koristellut kattokruunut. Pöydät olivat lähes täynnä niin paikallisia perheitä kuin turisteja myös lauantaina lounasaikaan. Silti tarjoilu toimi moitteetta ja hymyillen koko ruokailun ajan.

Valitsin sopivan suppealta listalta lempiherkkuani kuhaa, joka oli Moonissa tempuroitu ja tarjottiin raikkaasti marinoitujen kurkkujen sekä uppomunan ja mausteisen kastikkeen kera. Maku oli tasapainoinen ja annos kevyt tempurasta huolimatta. Ihan loistava toisin sanoen. K:n lautaselle tuli murea jäniksenkoipi hapankaalin, hunajaporkkanoiden ja sinappisen sienikastikkeen kanssa. Vaikka olen lähinnä elävien jänisten ystävä, uskalsin sentään maistaa tuota suloista kaveria - ja olihan se hyvää, liha oikein suli suuhun.

Annosten seuraksi löytyi myös toimivat viinit. Kuhalle valitsin Lambertin Pinot Grigion (2009, Italia - Alkosta näyttäisi löytyvän sama 2010 vuosikertana) ja K:n jenkkiviinikammosta huolimatta jäniksen pariksi tuli Columbia Crestin Shiraz (2005, USA - ei Alkon listoilla). Loistava kokonaisuus ja kokemus. Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen Kohvik Moon saa minut aivan varmasti vieraakseen toisenkin kerran.

LEHTOVAARA - klassikko Töölössä

Sivistyksessäni oli ammottava Lehtovaaran mentävä aukko. Tilanteen korjaantumisprosessi alkoi jouluna, kun K sai allekirjoittaneelta lahjaksi Eat Helsinki -opuksen. Yksi kirjan kahdestatoista ravintolasta on kyseinen töölöläisravintola. Lehtovaaran historia alkaa jo vuoden 1916 Viipurista, mistä se vuonna 1940 matkasi nykyisille sijoilleen Sibeliuspuiston kulmaan. Ja heti perään vuonna 2012 pääsin tutustumaan tähän yhteen Helsingin kuuluisimmista ravintoloista.

Tunnelma Lehtovaaran ovella heittää vieraan 1950-luvulle. Klassinen sisustus henkii historiaa vaikka istahdammekin modernin lasikuistin kulmapöytään. Olemme illan ensimmäiset vieraat ja hiljaisuutta ei riko kuin Mechelininkadun liikenteen hurina. Saamme eteemme menun ja lasillisen itävaltalaista kuohuviiniä, joka oli niin tuore uutuus, ettei sitä löytynyt vielä edes talon listalta. Mutta hyvää se oli. Kuten myös hillityn asiallinen palvelukin. Ja kun olimme Lehtovaarassa ensimmäistä kertaa, oli ennalta arvattavaa, että lihansyöjinä päädyimme ravintolan maailmankuuluun annokseen, Coeur de filet Provençaleen.

Ennen klassikkoa saimme kuitenkin maistella paria eri alkuruokaa. Keittoharrastelija K nappasi listan ainoan, samppanjalla kuohkeutetun maa-artisokkakeiton. Yhdessä talon tuoreen leivän kanssa keitto oli kuulemma kerrassaan hyvää. Oma alkupalani, graavattua kampasimpukkaa, mummonkurkkuja ja tillimajoneesia, oli kerrankin erilainen kampasimpukka-annos. Samalla lailla graavattu simpukka suli suuhun kuin paistettukin, mutta maku oli lisukkeisiin yhdistettynä todella raikas. Mummonkurkkuja tuntuukin olevan nyt monen ravintolan listoilla, mutta Lehtovaarassa ne tarjoiltiin modernisti pieninä kuutioina. Viinit löytyivät ruokiin asiantuntemuksella. Parasta viinien valinnassa oli, että saimme maistella useampia ehdokkaita ennen päätöstä - ihan mahtavaa palvelua!

Sitten siihen klassikkoon.

Coeur de filet Provençale syntyi Monsieur Pierren käsissä hänen asetuttuaan Helsinkiin asumaan olympiavuonna 1952. Siitä asti annosta on tehty muuttumattomalla reseptillä. Annos koostuu sinänsä yksinkertaisista raaka-aineista: härän sisäfileestä, perunasta, herkkusienistä ja valkosipulista. Härkä valmistuu hiiliparilan ja uunin lämmössä, kun taas käsin kuoritut perunat friteerataan kahteen kertaan. Komeus kruunataan voissa paistetuilla herkkusienillä ja tuhdilla valkosipulivoinapilla. Annos maistui - noh - hyvältä pihviltä ja rapsakoilta perunoilta. Ja valkosipulilta. Miehekkäältä ja tuhdilta. Jotenkin kovin suomalaiselta, vaikka kyseessä olikin ranskalainen klassikko. Kyytipojaksi se sai lasillinen tuhtia punaviiniä - mitä muuta sitä perjantai-iltaansa kaipaa?

MAMI

Vanhan vuoden viimeiset tunnit kuluivat turkulaisessa Mamissa, rennon fiinissä bistrossa Aurajoen rannalla. Täysi sali puhui puolestaan, pöytävaraus on hyvä tehdä muulloinkin kuin uudenvuodenaaton iltana. Tunnelma ravintolassa oli iloisen mutkaton niin asiakkaitten kuin henkilökunnan kesken. Tarjoilu toimi isolle illallisporukalle ja jokainen meistä löysi listalta helposti omat suosikkiannoksensa. Tilana Mami on skandinaavinen ja viihtyisä. Sekä sisustus että annoksien ulkonäkö oli harkittua mutta rentoa, turha pingotus ei selvästi sovi Mamiin.

Alkuruoaksi tilaamani porocarpaccio yhdisti iloisesti Suomen ja Italian. Suussa sulava poro tarjoiltiin tuhdin Valpolicella Classico DOCG Ripasson kera ja kokonaisuus toimi mukavasti. Hiljaisuus laskeutui pöytään hetkeksi, mikä oli merkki koko seurueen tyytyväisyydestä Mamin herkkuihin. Ripeällä tahdilla tyhjät lautaset vaihtuivat pääruokiin. Kokkailin ennen joulua Hauhalan hanhea ja bongasin saman linnun nyt ravintolan listalta - pakkohan sitä oli kokeilla. Hanhi oli hyvää, rapsakkakuorista ja sisältä suloisen roseeta, juuri niinkuin pitikin. Kaveriksi hanhelle kaadettiin Château Mamin Millèsime 2006. Ainoa miinuspuoli hanhiannoksessa oli, että se sai minut tipahtamaan taas maanpinnalle kokkaustaitojeni suhteen. Eihän oma hanhi maistunut ihan tuolta. Se on se ammattitaito.

Jälkiruoka jäi tapani mukaisesti nauttimatta. Kuppi höyryävää espressoa ja lasi makeaa rieslingiä edessäni ihailin kaverin suklaakakkua, joka oli kuin pieni taideteos. Seuraavalla kerralla sitä sitten.