Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste menu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menu. Näytä kaikki tekstit

JOULUMENU

11. joulukuuta 2011

Kaveripikkujouluista onnistui sitten tasan kaksi kuvaa. Kaksi. Ja nekin siinä ja siinä. Mutta jaan silti menun reseptit, sillä kokonaisuus oli aika kiva. Ja meillä oli kivaa, ennen kaikkea! Ohjeet ovat seitsemälle hengelle (ja kuten aina, en mittaile kovin tarkkaan raaka-aineita, eli ihan täyden totuuden mukaista ohjetta en pysty kirjoittamaan - maistele matkalla).

Alkupala kuohuviinin kanssa -
KYLMÄSAVULOHILEIVÄT
150g kylmäsavulohta
4 isoa ruisleipäpalasta
voita
ruohosipulia

Paahda leivät, halkaise kolmioiksi ja voitele. Lisää lohta ja koristele ruohosipulilla. Kuohuvana tarjolla oli jouluinen Nazares Cava Brut Reserva.

Pieni alkukeitto -
PUNAJUURIKEITTO, VUOHENJUUSTOA & PINJANSIEMENIÄ
1kg punajuuria
6 jauhoista perunaa
1/2 punainen chili
1L kasvislientä
1 dl kermaa
suola & pippuri
pinnalle vuohenjuustoa 
ja paahdettuja pinjansiemeniä

Kuori juurekset ja keitä kasvisliemessä n. 30min. Lisää keittämisen puolivälissä pilkottu chili. Soseuta keitto ja lisää kerma. Murustele pinnalle vuohenjuustoa ja ripottele paahdetut pinjansiemenet päällimmäiseksi. Keiton kanssa tarjoiltiin Wolfberger Riesling-Pinot Gris. Keiton resepti löytyi Helsingin Sanomien sivuilta.




















Pääruoaksi -
ANKAN- JA HANHENRINTAA KARPALO-PUNAVIINIKASTIKKEELLA
ANKANRASVASSA PAISTETUT PERUNAT & PORTVIINISIPULIT

SIPULIT -
14 paistisipulia tai pientä shalottia
1 rkl voita
1 rkl muscavadosokeria
1,5dl portviiniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 timjaminoksaa
1,5dl punaviiniä

Laita uuni kuumemnemaan 150 asteeseen. Upota sipulit kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi, näin kuoret irtoavat helposti. Kuori sipulit. Kuumenna voi paistinpannussa, lisää sipulit ja pyörittele. Lisää sokeri ja jatka ruskistamista. Lisää portviini ja mausteet. Keitä noin 5 minuuttia tai jos haluat sipuleista pehmeitä, vähän pidempään. Nosta sipulit uunikulhoon ja kypsennä 30min. Säästä viiniliemi kastikkeen pohjaksi.

KASTIKE -
suolaa
rosmariinia
2 rkl muscovadosokeria
2 dl karpaloita
2 dl kanalientä
1,5 dl portviinisipuleiden paistinlientä tai punaviiniä
kuorittu porkkana
½ sipuli
laakerinlehti
muutama mustapippuri

Laita kastikekattilaan muscovadosokeri ja kun sokeri sulaa, lisää sekaan karpalot. Mehusta marjat ja lisää kanaliemi, punaviini tai portviinisipuleiden paistinliemi, paloiteltu porkkana ja sipuli sekä mausteet. Keitä hiljalleen oin 30 min, siivilöi ja kastike on valmis. 

PERUNAT -
1 kg kiinteitä perunoita
timjamia
suolaa & pippuria

Keitä perunat lähes kypsiksi, leikkaa reiluiksi siivuiksi ja paista ankanrasvassa. Mausta timajmilla ja suolalla & pippurilla.

LINNUT -
1kg ankanrintaa
1 kg hanhenrintaa
suola & pippuri myllystä

Leikkaa rasvaan viillot lähes lihaan asti. Laita rintafileet kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Paista niin kauan, että rasvapinta on ruskea ja rapea (4-6 min), käännä ja paista edelleen 4 minuuttia, niin file jää roseeksi sisältä. Mausta ja laita folioon vetäytymään.

Leikkaa linnut muutaman millin siivuiksi, kasaa annokset ja tarjoile. Viiniksi valitsimme Montes Limited Selection Pinot Noir -viinin. Kastikkeen resepti ja annoksen idea on saatu Sorsanpaistajan blogista, perunoiden ja sipulien idea löytyi puolestaan Glorian ruoka & viini -lehden joulukuun numerosta.

Jälkiruoaksi -
LUUMUT PORTVIINISSÄ & KERMAVAAHTOA
(Tämän ruokalajin voit tehdä valmiiksi jopa päiviä ennen tarjoilua. Marinoidut luumut säilyvät usemman viikon jääkaapissa.)
2 pussia kuivattuja kivettömiä luumuja
vettä
4dl sokeria
2 kanelitankoa
sitruunan kuori ja mehu
3 mausteneilikkaa
1 vaniljatanko 
2dl portviiniä

Laita luumut kattilaan ja peitä ne juuri ja juuri vedellä. Annan luumujen pehmentyä 1/2 tuntia. Ota liotusvedestä 1/2 litraa ja lisää nesteeseen sokeri ja kaikki muut mausteet. Keitä sokerilientä hetki ja lisää luumut, kiehauta luumujen kanssa. Anna jäähtyä haaleaksi ja lisää sitten portviini. Säilytä kylmässä ja tarjoile kylmänä kermavaahdon kera. Idea luumuihin löytyi Kotilieden viikunaohjeesta. Kaikki tuntuivat pitävän tästä yksinkertaisen maukkaasta jälkiruoasta - sopii hyvin raskaan aterian päätteeksi. Kaveriksi tarjoiltiin mitäpä muuta kuin marinointiin käytettyä portviiniä!

Toisena jälkiruokana (!) tarjoiltiin vielä ihana pikkuinen marenkikakku, jonka vieraileva kokki Johanna toi tullessaan. Marengin päällä oli itsetehtyä kinuskia ja suklaakrokantteja. Nam. Sokerihumala oli taattu.


ILLALLISEKSI KARITSAA

29. marraskuuta 2011

Pimeään lauantai-iltaan sopi mainiosti täyteläinen punaviini ja maukkaat karitsan kruunukyljykset. Olikin ensimmäinen kerta, kun valmistin karitsaa itse. Ostin Herkun tiskistä valmiiksi marinoidut karitsan kruunukyljykset ja tein lisukkeeksi peruna-palsternakkapyreen, fenkolisalaatin sekä punaviinikastikkeen. Nopeaa, superhyvää ja helppoa!




















FENKOLISALAATTI -
1/2 fenkoli
1 rkl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
Repäisy minttua
suolaa & pippuria

Pilko fenkoli ja sekoita kaikki ainekset keskenään, anna maustua jääkaapissa tunnin verran ennen tarjoilua.

PERUNA-PALSTERNAKKAPYRE -
3 isoa perunaa
1 palsternakka
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5dl kermaa
 n.1,5dl vettä
tuoretta timjamia
muskottipähkinää
suolaa & pippuria

Sulata voi kattilassa ja kuullota pilkotut juurekset. Lisää kerma ja vettä sen verran, että kaikki juurekset peittyvät. Keitä kypsiksi ja kaada suurin osa nesteestä toiseen astiaan. Mausta timjamilla, ripauksella muskottipähkinää sekä suolalla & pippurilla. Hienonna pyreeksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Bamixsin monikäyttöterä sopi hommaan täydellisesti. Lisää tarvittaessa keitinlientä saadaksesi sopivan koostumuksen.

KARITSAN KRUUNUKYLJYKSET & PUNAVIINIKASTIKE -
3-4 marinoitua kyljystä per ruokailija
voita paistamiseen
Suolaa & pippuria

Kastikkeeseen -
2 rkl karitsan paistorasvaa
n. 1,5dl vettä
n. 1,5dl punaviiniä
Maitzenaa
suolaa & pippuria

Kuumenna pannu ja lisää voi. Paista kyljyksiä 3 minuuttia per puoli. Mausta ja kääri hetkeksi folioon vetäytymään. Kaada osa rasvasta pois, mutta jätä pari ruokalusikallista pannulle. Lisää vesi ja punaviini. Suurusta maitzenalla ja mausta.

Kokoa annokset ja lisää mukaan minttuhyytelöä ja tuoretta minttua. Alkosta suositeltiin karitsalle täyteläisen tanniininen, yrttisen lämpimä  Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso, joka sopi settiin täydellisesti. Vinkkinä vaan, että kyseinen viini olisi loistava pari myös perinteisen joulupöydän kanssa!

TAPASLAUTANEN

25. marraskuuta 2011

Beaujolais nouveau tuli Alkoon jälleen 17.11. ja tälle nuorelle viinille piti kehitellä kaveriksi iltapalaa. Ajatus kevyestä tapaslajitelmasta kuulosti hyvältä, mutta toteutus luiskahti vähän raskaammaksi kuin piti. Hyvää tuli silti ja viinikin viihtyi ruoan seurassa, sillä tämä Beaujolais Villages Primeur C'est La Vie oli huomattavasti tuhdimpaa kuin viime vuonna maistamamme uuden satokauden viini. 

Idea juuri tähän tapas-settiin syntyi jokin aika sitten näkemästäni Jamie Oliverin ohjelmasta. Kyseisessä jaksossa Jamie järjesti tapasjuhlat ja kaikki reseptit noihin juhliin löytyy täältä. Nappasin omaan lajitelmaani stuffed peppersin ja runny honey chorizon. Lisäsin mukaan vielä levitteen punaisista linsseistä (johon sain idean Groteskissa), timjamiperunoita valkosipulimajoneesilla sekä vihreän atrisokkasalaatin. Ja tässäpä ohjeet (ehkä 2-3 hengelle):

JAMIEN TÄYTETYT PAPRIKAT -
4 säilöttyä kokonaista paprikaa tai saman verran pieniä, suippoja tuoreita paprikoita
1 pieni pala valkoista leipää, esim. ciabatta
1 pala (ehkä 50-80g) manchego juustoa
Kourallinen manteleita
Repäisy tuoretta timjamia
Punaviinietikkaa
Oliiviöljyä

Koska säilöttyjä kokonaisia paprikoita tuntui olevan mahdotonta löytää (myöhemmin näin kyllä mm. Kannelmäen Prisman hyllyssä), grillasin uunissa tuoreet paprikat kokonaisina. Laita paprikat 200 asteiseen uuniin/grillivastuksen alle ja paista n. 10-15min. Kuori saa mustua, se poistetaan myöhemmin. Kun paprikat ovat kypsiä, laita ne hetkeksi muovipussiin ja irrota sitten kuoret. Muovipussi auttaa irrotuksessa, kuoret lähtevät kuin itsestään. Viillä kylkeä auki ja kaiva siemenet pois. 

Jauha juusto, mantelit, leipä ja timjami tasaiseksi rouheeksi. Bamixilla tämä sujui hetkessä. Lisää punaviinietikka ja sekoita. Täytä paprikat rouheella ja asettele ne uunivuokaan. Kaada loppu täyte paprikoiden päälle ja pirskota vielä oliiviöljyä pinnalle. Paista n. 200 asteessa kahdeksan minuutin ajan tai jos löytyy grillivastus, käytä sitä.




















JAMIEN RUNNY HONEY CHORIZO -
175g paketti minichorizoja (tai mitä muuta chorizoa tahansa)
1 valkosipulinkynsi
2 tl punaviinietikkaa
1/2 tl juoksevaa hunajaa

Paista pienemmiksi leikellyt makkarat pannulla kypsiksi valkosipulien seurassa. Älä kuitenkaan polta niitä, kuten tälle kokille tahtoi käydä. Älä anna varsinkaan sipuleiden palaa, tai poista ne heti mustuessaan. Palaneen valkosipulin maku on kamala. Kaada ylimääräinen rasva lähes kokonaan pois ja lisää hunaja sekä punaviinietikka pannulle makkaroiden kaveriksi. Anna muhia tahmeaksi.





















LEVITE PUNAISISTA LINSSEISTÄ -
3dl keitettyjä punaisia linssejä
1 valkosipulinkynsi
vähintään 1/2 dl Oliiviöljyä
Chilijauhetta
Suolaa & pippuria
Lisäksi leipää, esimerkiksi ciabattaa

Soseuta linssit ja valkosipuli. Lisää oman fiiliksen mukaan chiliä ja mausteita. Lorauta reilusti oliiviöljyä, jopa enemmän kuin tuo 1/2 dl, niin että koostumus on kostea. Levite oli vielä paremmassa iskussa seuraavan päivän saunaillassa nachojen kanssa! Paranee vanhetessaan.

TIMJAMIPERUNAT & VALKOSIPULIMAJONEESI -
2 perunaa / ruokailija
Tuoretta /kuivattua timjamia
Oliiviöljyä
Suolaa & pippuria

2 keltuaista
2 valkosipulinkynttä
1 tl Dijon-sinappia
1/2 tl suolaa
1 tl sitruunamehua
Ripaus chiliä
2-3 dl oliiviöljyä

Pese perunat hyvin tai kuori ne. Lohko perunat pellille ja mausta. Paista 200 asteessa n. 30min. Sekoita keltuaiset, murskattu valkosipuli, sinappi, suola ja chili keskenään. Esimerkiksi Bamixin reikälevyterä toimii tässä loistavasti. Kun ainekset ovat sekaisin, pidä sekoitin vauhdissa ja lisää öljy tasaisena nauhana seokseen. Majoneesista tuli aika jytyä. Vähennän ehkä sinapin osuutta seuraavalla kerralla.

VIHREÄ ARTISOKKASALAATTI -
Vihreitä salaatteja
1 prk artisokan säilöttyjä sydämiä
Pinjansiemeniä
Suolaa & pippuria myllystä
Oliiviöljyä

Paahda siemenet kuivalla pannulla, sekoita salaatti, mausta - ja valmista tuli.


ETANAT ROQUEFORT - ja liuta muita herkkuja

5. marraskuuta 2011

Tehtiin pitkästä aikaa K:n kanssa kolme ruokalajia oikein yhdessä. Hoidin alku- ja pääruoan ja K teki elämänsä ensimmäiset suklaafondantit. Idea kokonaisuuteen lähti Glorian ruoka&viini -lehden uusimman numeron kansikuvasta. Seisoin hikisessä perjantaijonossa ympyrätalon S-marketissa ja haaveilin ruusukaalista, kun Glorian kansi osui silmiini ja kas - siinähän oli kannessa ruusukaali lihapullien kaverina! Lehti kärryyn ja heti seuraavana viikonloppuna pullat lautaselle. Kyseessä olivatkin Vuoden parhaat pullat, mutta ennen niitä alkuruoan kimppuun - ja ai niin - kaikki ohjeet ovat siis kahdelle nälkäiselle illastajalle:

ETANAT ROQUEFORT -
12 etanaa
2 ruokalusikallista voita
1 valkosipulinkynsi
pala roquefort-juustoa
oliiviöljyä
ruohosipulia

Asettele etanat pannuun ja vuole jokaisen etanan päälle pieni pala voita. Lisää murskattu valkosipuli ja murenna juusto oman maun mukaan pannun päälle. Lisää vähän vielä oliiviöljyä, ettei annoksesta tule kuiva. Paista 200 asteessa kymmenen minuuttia. Koristele ruohosipulilla ja tarjoa heti tuoreen valkoisen leivän kanssa. Viiniksi valitsin Alsacen alueen Rieslingin, mutta ensimmäistä kertaa ikinä pullo oli korkkivikainen, joten kuivalla omenasiiderillä mentiin.



TUPLALIHAPULLAT, PALSTERNAKKAMUUSI JA SINAPPINEN KAALIPAISTOS  -

Isot & lempeät pullat  -
200g naudanjauhelihaa
kourallinen tuoretta timjamia
60g ranskankermaa
1/2 tl suolaa
valkopippuria
voita paistamiseen

Sekoita ainekset ja anna taikinan maustua hetki ennen paistoa. Paista pannulla keskilämmöllä pienessä voimäärässä.

Pienet & pippuriset pullat - 

200g raakamakkaraa (itse valitsin Herkun tiskistä chorizoa)
roseepippuria
voita paistamiseen

Purista makkara kuorestaan ja muotoile pikkuisia pullia. Paista pienessä voimäärässä pannulla ja pyörittele valmiit pullat roseepippurissa- tai jätä pyörittelemättä, jos olet unohtanut ostaa roseepippuria, kuten minä tein.

Palsternakkamuusi -
150g palsternakkaa
150g perunaa
1 valkosipulinkynsi
3dl maitoa
20g voita
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja paloittele palsternakka + perunat + valkosipuli kattilaan. Lisää maito ja voi. keitä kasvikset hiljalleen kiehuvassa maidossa 15min ajan. Ota lientä n. 1/2 -1dl sivuun ja soseuta kasvikset. Lisää lientä, jos koostumus kaipaa ohennusta. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Sinappinen kaalipaistos -
150g ruusukaalia
100g kiinankaalia
1 valkosipulinkynsi
2/3 dl vettä
1,5 tl kasvisfondia
1 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl Dijon sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa ruusukaalista kannat ja nypi uloimpia lehtiä sivuun. Laita pienet nuput kattilaan ja lisää  murskattu valkosipuli sekä vesi ja fondi. Keitä kannen alla n. 5 minuttia ja lisää sitten reiluiksi paloiksi pilkottu kiinankaali (muista poistaa keskiruoto!) sekä ruusukaalin lehdet. Paista sekoitellen ilman kantta pari minuuttia. Mausta sinapilla, valkoviinietikalla ja mustapippurilla. Voilá!

Asettele annos lautaselle ja tarjoile oluen tai punaviinin seurassa. Meillä oli Tallinan tuliaisena tuotu argentiinalainen Bodega Nortonin Malbec 2008, joka hoiti hommansa annoksen seurana moitteettomasti.


SUKLAAFONDANT -

Ja sitten jälkiruokaan, jonka resepti lähes kokonaisuudessaan löytyykin tästä blogista. K teki fondantit samoihin kuppeihinkin, mutta lisäsi kupin pohjalle pähkinärouhetta, joten fondant irtosi kupista mukisematta (hahhahha) ja näytti niin paljon kauniimmalta pölysokerilla hunnutettuna kuin minun kuppiversioni. On ne ekonomit fiksuja. Hyvää tuli ja seuraksi kakkusille pyöriteltiin GB:n vaniljajäätelöä sekä lasiin Põltsamaa Punane -marjaviiniä.